26.12.2009 23:45
Kirjoitin viikko sitten kolumnin joululauluista, ja nostin niistä hienoimmaksi Franz Gruberin sävellyksen Jouluyö, juhlayö. Sunnuntai-iltana minulle soitti Keijo Virtamo, joka kertoi kiinnostavan tiedon: matkan varrella Gruberin sävellystä on muutettu, Virtamon mielestä huonompaan suuntaan.
Vakuudeksi hän lauloi puhelimessa seimi kätkyessään -kohdan ensin tunnettuna versiona, sitten alkuperäisellä sävelellä. Ero oli melkoinen: uudessa muodossaan säe nousee puolitoista sävelaskelta ylemmäs, Virtamon sanoin "käymään kireässä ja kylmässä teräsävelessä, jolloin hellä ja lämmin sävy on kadotettu".
Tieto oli mullistava. Onhan Jouluyö maailman suosituin joululaulu. Melodiaa on muutettu kolmessa muussakin kohdassa. Esimerkiksi ensimmäisen rivin päättynyt kaikk' on työ -kohdassa "pehmeästi kaartuva sävelkulku on tylysti vedetty suoraksi", Virtamo sanoo. Erot selviävät nuotinnoksista, jotka löytyivät Reijo Pajamon kirjasta Taas kaikki kauniit muistot, Joululaulujen taustat ja tarinat.
Keijo Virtamo, 90, teki pitkän uran Otavan tietosanakirjatoimituksessa erikoisalueinaan musiikki ja urheilu. Hänet tunnetaan myös tv:n tietokilpailuista ja radion Viisasten kerhon jäsenenä. Toimittamassaan Otavan musiikkitieto -teoksessa (1997) Virtamo kirjoitti Gruberin kohdalla näin: "Alkuperäisessä muodossaan herkän hienostunutta sävelmää eri puolilla maailmaa (myös Suomessa) lähes poikkeuksetta esitetään melodialtaan banalisoituna, vääristettynä versiona."
Virtamo kuuli itse alkuperäisen sävelen ensimmäistä kertaa radiosta itävaltalaisena esityksenä ja sitten Heinz Hofmannin johtaman Radion Lapsikuoron esityksenä.
"Arvelen, että sävelen muutoksella on pyritty ylimääräiseen juhlallisuuteen, mutta samalla on poistettu lempeät sävyt ja tehty siitä kylmäkiskoinen laulu."
Hän on itsekin harrastanut yksinlaulua, ja tenori on edelleen vireessä. Äänen ja fyysisen kunnon salaisuus on kuulemma terveessä elämässä. "En ole koskaan ottanut tipan tippaa viinaa tai polttanut tupakkaa. Se ei ole moraalikysymys, vaan esteettis-atleettinen kysymys."
Alkuperäinen Jouluyö, juhlayö on hänelle tärkein joululaulu.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi