perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Journalisti-lehden seuraava numero ei ilmesty

12.6.2008 16:33 | Päivitetty: 13.6.2008 9:10

Toimittajien ammattilehti Journalistin seuraava numero jää ilmestymättä. Lehden piti ilmestyä ensi torstaina, mutta päätoimittaja Johanna Korhosen mukaan lehteä ei saada kasaan päällekkäisten sairauslomien takia.

Lehden kaikki neljä toimituksellista työtä tekevää ovat poissa, eikä muuta ratkaisua Korhosen mukaan ollut.

"Ilmestymättä jääminen on tietenkin kovin ikävää lukijoiden ja ilmoittajien kannalta", Korhonen sanoi. Hänen mukaansa sairauslomien taustalla on lehdessä pitkään jatkunut työvoimavaje, joka kävi toimittajien voimille.

Myös työnantajan eli Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mukaan yhden numeron väliin jättäminen oli ainoa mahdollinen ratkaisu.

Korhonen kuitenkin kertoo Taloussanomissa, että hän oli pyytänyt Journalistiliiton hallitukselta lupaa palkata sijaisia sairastuneiden tilalle. Haliitus ei ollut suostunut tähän.

Nieminen kiistää Korhosen väitteet. Hän toteaa Taloussanomissa sopineensa Korhosen kanssa, että työvoimavajetta paikataan ainoastaan avustajilla.

Journalistin on määrä ilmestyä seuraavan kerran 14. elokuuta. Lehti on tavalliseen tapaan kesätauolla juhannuksesta eteenpäin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.