lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Rekkakuskit peruivat juhannusprotestinsa

18.6.2008 20:17 | Päivitetty: 18.6.2008 20:45

Roope Salonen / Lehtikuva

Rekkoja Voutilan Essolla Vantaalla tiistaina, jolloin juhannuksen rekkaprotesti näytti vielä toteutuvan.

Rekkoja Voutilan Essolla Vantaalla tiistaina, jolloin juhannuksen rekkaprotesti näytti vielä toteutuvan.

Juhannukseksi suunniteltu rekkakuskien protesti on peruuntunut. Hankkeen nokkamiehenä ollut Simo Matikainen ilmoitti keskiviikkona, että hän on pyytänyt kuskeja olemaan hidastelematta torstain menoliikenteessä.

”Saavutimme jo enemmän kuin toivoimme. Ei ole mitään mieltä pilata ihmisten juhannusta”, Matikainen totesi Helsingin Sanomille.

Hän kertoi lähettäneensä peruutusviestin samoille 42 kuskille, joita hän alun perin pyysi mukaan hidastelukampanjaan.

”Luotamme viestin leviämisessä mediaan. Sitä en voi taata, etteikö joku kuski silti hidastelisi. Niin vittuuntunutta kentän väki on."

Matikaisen mukaan häntä ei painostettu luopumaan protestista. Päinvastoin palaute oli myönteistä.

”Mutta jos asiat eivät mene juhannuksen jälkeen eteenpäin, olemme valmiita kovempiin otteisiin. Ne ovat sellaisia, että kaupat laitetaan tyhjäksi. Raskas liikenne seisoo. Se on paljon isompi juttu kuin kahdenkympin ajaminen.”

Matikaisen mukaan rekkamiehet ovat edelleen erittäin pettyneitä alan etujärjestön, Suomen Kuljetuksen ja Logistiikan toimintaan.

Rekkakuskien aikomuksena oli ajaa vain 20 kilometrin nopeudella kaikilla Helsingin ulosmenoteillä. Protestin tarkoituksena oli kiinnittää huomiota polttoaineiden kallistumisen aiheuttamaan kriisiin kuljetusalalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.