26.6.2006 8:04
Seitsemän ihmistä hukkui juhannuspyhien aikana eri puolella maata.
Lisäksi nuori nainen kuoli jäätyään auton alle Raumalla ja nuori mies jäätyään junan alle Valkealassa.
Helsingissä kahden miehen epäillään joutuneen henkirikosten uhreiksi.
Liikenneonnettomuuksissa loukkaantui useita ihmisiä.
Raumalla Raumanmeren juhannusfestivaalilla 18-vuotias kankaanpääläinen nainen kuoli vammoihinsa jäätyään paloauton alle lauantain vastaisena yönä.
Nainen oli kävelemässä Urheilukatua pitkin lähellä festivaalialueen porttia, kun hän tuntemattomasta syystä astui ajoradalle ja kaatui vastaan tulleen paloauton takapyörän alle.
Nainen kuoli saamiinsa vammoihin lähes välittömästi. Alhaisella nopeudella liikkunut auto ei ollut hälytysajossa. Nainen oli onnettomuushetkellä päihtynyt.
Valkealan junaonnettomuus sattui metsäisellä osuudella, jonka lähistöllä ei ollut tasoristeystä.
Helsingin Patolassa juhannusaattona käyty tappelu johti 47-vuotiaan miehen kuolemaan. Silminnäkijöiden mukaan kuolleen ja 33-vuotiaan miehen riidan syynä oli kiista 12 oluen "mäyräkoiran" omistussuhteista.
Lisäksi Helsingin Kontulan metroaseman viereisestä metsiköstä löytyi juhannuspäivänä henkirikoksen uhriksi joutunut mies. Miehen henkilöys on yhä epäselvä.
Silminnäkijän mukaan mies oli maannut paikalla jo juhannusaattoiltana kello 19 aikoihin. Uhri on laihavartaloinen, noin 175 senttinen ja noin 50-vuotias mies. Hänellä on lyhyet, hieman harmahtavat hiukset. Poliisi pyytää miehen tuntevia tai jotain tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon (09)189 5339 tai (09)189 4002.
Veden varaan joutunut nuori saksalaisnainen kuoli Ylöjärvellä Pirkanmaalla veneen moottorin ruhjottua häntä pahoin.
Oulussa uimarimies ja Oulujoen suistoon pudonnut raahelaismies kuolivat saamiinsa vammoihin. Vammalassa veden varaan joutunut 50-vuotias nainen kuoli saamiinsa vammoihin.
81-vuotias uintireissulle lähtenyt mies kuoli Muhoksessa. Kerimäellä rantaan ajautuneesta moottoriveneestä löydettiin osittain veneen ulkopuolella ollut kuollut mies, joka oli todennäköisesti hukkunut.
Valkealassa veneestä pudonneen miehen epäillään hukkuneen. Miestä ei ole vielä löydetty.
Väkivaltaiseksi juhannuksen vietto muuttui Nivalassa, jossa poliisi otti piirityksen jälkeen kiinni kotonaan ammuskelleen perheenisän. Talossa oli ampumishetkellä perheen neljä alaikäistä lasta.
Kuopion Riistavedellä mustasukkainen aviomies pahoinpiteli vaimoaan ja ampui haulikolla vaimon autoa. Oulussa nainen puukotti naisvierastaan.
Liikenneturmissa loukkaantui ihmisiä muun muassa Uudessakaupungissa, Heinolassa, Porvoossa, Pöytyällä, Tammisaaressa, Kirkkonummella, Hämeenlinnassa, Joensuussa ja Ranualla.
Paluuliikenne oli sunnuntaina vilkasta. Illalla ruuhkia koettiin muun muassa nelos- ja viitosteillä Lusissa sekä kuutostiellä Kouvolassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi