10.11.2008 18:37
Julkisen sanan neuvostoon eli JSN:ään tehtyjen kanteluiden määrä kaksinkertaistuu tänä vuonna. Neuvoston puheenjohtajan Pekka Hyvärisen mukaan kanteluita tehdään enemmän kuin koskaan aiemmin.
Neuvosto arvioi, että kanteluita tehdään tänä vuonna 230–240. Esimerkiksi viime vuonna niitä tehtiin 120. Yli puolessa tapauksista kantelija on huolissaan yksityisyyden tai nimen suojasta.
JSN:n valmisteleva sihteeri Ilkka Vänttinen arvioi, että kanteluiden määrän kasvuun on vaikuttanut ainakin kolme asiaa. Ensinnäkin JSN on ollut paljon julkisuudessa terävöitettyään puheenjohtajansa profiilia. Toiseksi sen käsittelyssä on ollut mediaseksikkäitä juttuja, ja kolmanneksi tiedotusvälineiden yleisö on nykyisin aiempaa kriittisempää. Se on tottunut arvostelemaan mediaa esimerkiksi internetissä, mikä madaltaa kynnystä kannella myös JSN:ään.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi