perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Juorut ja huhut hiertävät vielä Halosta

30.1.2006 13:36 | Päivitetty: 30.1.2006 22:27

hannes heikura / hs

Tarja Halonen lupasi olla tulevalla kaudellaan aiempaa rohkeampi.

Tarja Halonen lupasi olla tulevalla kaudellaan aiempaa rohkeampi.

Sunnuntai-iltana päättyneet presidentinvaalit eivät menneet aivan vaalivoittajan mielen mukaisesti. Toiselle kuusivuotiskaudelle valittua presidentti Tarja Halosta jäivät hiertämään ainakin häneen kohdistunut, nimettömiin lähteisiin pohjautunut arvostelu ja juorujen levitys, tekstiviesteinä ja internetin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa levitetyt huhut sekä koko kansan presidentiksi pyrkineen leimaaminen vain vasemmiston ehdokkaaksi.

Halonen purki mieltään painavia vaalikokemuksia maanantaina Linnan Peilisalissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Sieluun sattuneita asioita oli kertynyt niin paljon, ettei tiedotustilaisuudessa voitosta juuri puhuttu. Halonen ei pitkässä puheenvuorossaan yksilöinyt, mitä juoruja hän erityisesti tarkoittaa.

Ilmeisestikin kaihertamaan olivat jääneet nimettömien virkamiesten kertomukset sietämättömästä ulkoministeristä ja puheet Halosen ja presidentti Martti Ahtisaaren väleistä.

Halonen selitti, että kun kritiikin esittäjän tietää, voi vastata ja kysyä perusteluja, mutta kun media turvautuu lähdesuojaan, tilanne on hankala. ”On lehdistön sisäisen keskustelun aihe, mikä on lähdesuoja kontra lähdekritiikki”, Halonen sanoi.

Nettihuhuista ja kännykkäviesteistä  hän nosti esimerkiksi ”niin sanotun Halosen vappupuheen Hakaniemen torilla”. Halonen huomautti, että huhua levitettiin pitkään, mutta se nostettiin julkisuuteen vasta vaalien toisen kierroksen alussa. Tarkistettujen tietojen julkistamisen Halonen oli kuitenkin kokenut ”tavattoman helpottavana”.

Halonen kertoi, että netin ja tekstiviestien kautta käyty negatiivinen kampanjointi oli hänelle ”aika uusi maailma”. Hän varoitteli, että kun keinot on keksitty, niitä saatetaan käyttää seuraavaksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Halosen mielestä keskusjärjestö SAK:n ja sen johtajien vaalikampanjointi oli ”ihan sallittua”, julkista ja siinä puolustettiin järjestön etutavoitteita. Vasemmiston ehdokkaaksi leimaaminen häiritsi Halosta sen vuoksi, että hänen taustajoukoissaan oli 15 000 ihmistä, jotka ”kantoivat leimaa, että he ovat vasemmiston ehdokkaan tukijoita”.

Halonen olisi toivonut, että vaalit olisivat pysyneet henkilövaalina kuten kuusi vuotta sitten. Nyt ne politisoitiin toisella kierroksella.

Halonen sanoi pyrkivänsä koko kansan presidentiksi tutustumalla maaseudun ja kaupunkilaisten arkeen sekä tekemällä yhteistyötä ja keskustelemalla elinkeinoelämän kanssa ”ja myös työväen kanssa”. Voittaja kertoi havainneensa, että presidentin toivotaan olevan ”jos ei nyt arvojohtaja niin arvovaikuttaja”.   ”Luulisin, että olen tässä suhteessa jatkossa rohkeampi kuin aikaisemmin.”

Arvovaikuttaja aikoo puuttua ainakin uusköyhyyteen, työttömyyteen, hyvinvointiyhteiskunnan palveluihin ja kansalaisten tasa-arvoon. Presidentin avustajakuntaan ei ole tulossa muutoksia ainakaan heti, ja kun presidentti ei vaihtunut, aloittavan presidentin tavanomaisia valtiovierailuja naapurimaihin ei nyt tehdä kauden alussa. Halonen on silti lähdössä Saksaan jo perjantaina. Siellä on seitsemän EU-maan presidentin epävirallinen tapaaminen. Ennen matkaa, jo maanantai-iltana, Halonen sanoi hoitavansa rästiin jääneitä kotitöitä Mäntyniemessä: ”Riisun joulukuusen koristeista.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.