6.8.2007 21:26
JURVA. Eteläpohjalainen Jurvan kunta on kieltämässä kunnanvaltuutettujen haastattelut paikallistelevisiossa. Luottamusmiehet pohtivat myös, onko valtuuston kokousten lähettäminen kaapelikanavalla enää ollenkaan tarpeellista.
Paikallistelevisio on esittänyt valtuutettujen suoria haastatteluja aina kunnanvaltuuston kokousten alla. Jurvan sivistyslautakunnan mukaan ne saattavat kuitenkin hankaloittaa valtuutettujen näkemysten tai mielipiteiden ilmaisemista. Haastattelut on tehnyt 4 500 asukkaan Jurvan kunnan kansalaisopiston videopiiri.
Jurvan videopiirin vetäjän Esko Riipisen mukaan videopiirin ohjelmista tuli kiusallisia viime syksynä, kun ne tulivat kaikkien saataviksi internetiin. Siihen asti niitä oli voinut katsoa vain kaapelikanavalta tai lainata nauhoitteina kirjastosta.
"Ihmiset oppivat tarkistamaan, toimiko oma valtuutettu kokouksessa kehumallaan tavalla. Nyt suosituimmalla ohjelmalla on jo toista tuhatta katsojaa", Riipinen kertoo.
Se suosituin ohjelma on 43 sekunnin pätkä toukokuisesta tilaisuudesta. Siellä kunnanjohtaja Martti Sinkkoselle, valtuuston puheenjohtajalle Pekka Heikkilälle (kesk), hallituksen puheenjohtajalle Juhani Mäelle (kesk) sekä valtuuston varapuheenjohtajalle Paavo Hirvelälle (kok) luovutettiin 530 ihmisen allekirjoittama adressi, jossa vaadittiin muun muassa heidän erottamistaan.
Vihaiset kuntalaiset alkoivat kerätä nimiä, kun kunnan lääkärit olivat vaatineet yhdessä sosiaalijohtajan erottamisen perumista. Riipinen meni nimiadressin luovutustilaisuuteen, vaikkei häntä ollut kutsuttu sinne. Valtuuston puheenjohtaja Heikkilä kielsi kuvaamisen kovasanaisesti, minkä jälkeen Riipinen poistui kuvaajansa kanssa paikalta. Harrastajatoimittajat kuvasivat kaiken minkä ennättivät ja panivat videon nettiin.
Jurvassa kiehuva soppa alkoi Heikkilän mukaan lämmetä puolitoista vuotta sitten, kun sosiaalijohtajan erottaminen käynnistyi. Videopiirin vetäjä kuuluu Heikkilän mukaan erotetun sosiaalijohtajan ystäväpiiriin.
"Siksi hän on alkanut käyttää videopiiriä aseena kunnan luottamusjohtoa vastaan."
Heikkilän mukaan kansalaisopiston videopiiristä on tullut poliittista kantaa ottava väline, jollaiseksi sitä ei ole tarkoitettu.
"Jos jatkossa halutaan kuvattavan valtuuston kokouksia tai tehdä vaalipaneeliohjelmia, on poliittinen neutraalius mahdotonta. Valtuustossa on tiettyjen puolueiden jäseniä, joten tietty poliittisuus on aina valtuuston kokouksissa mukana", sivistyslautakunta perustelee valtuutettujen haastattelukieltoa pöytäkirjassaan.
Asia on tulossa kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn elokuussa.
Keskustapuolueella on Jurvan valtuustossa yksinkertainen enemmistö.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi