2.4.2008 18:36 | Päivitetty: 2.4.2008 20:58
Talonvaltaajat levittivät plakaatin vallatun talon ulkopuolelle.
Jyväskylä. Jyväskylän yliopiston rakennuksen valtaus päättyi keskiviikkoiltana rauhallisesti. Poliisi kantoi 13 ihmistä ulos rakennuksesta. Talonvaltaajat eivät tehneet vastarintaa. Poliisi kuulustelee 18:aa ihmistä, jotka osallistuivat yliopiston tyhjillä olleen rakennuksen valtaukseen.
Poliisi piiritti rakennuksen kello 13:n jälkeen näyttävästi. Paikalle ajoi toistakymmentä autoa. Talon ympärille muodostui ihmisketju, jossa oli liki sata virkapukuista poliisia parin metrin välein.
Talonvaltaajat vastasivat toimenpiteeseen sulkemalla ulko-ovet ketjuilla, avaamalla ikkunat ja soittamalla kovaäänistä nuorisomusiikkia. Rap-kappaleiden sanoitukset oli osoitettu virkavallalle, kuten ”kuka tarvitsee poliisia”, ”kerro, oot sä terroristi” ”kuka sanoo Suomessa, mikä on oikein ja mikä väärin”.
Puoli neljän jälkeen kolme miestä tuli rakennuksesta ulos, puoli tuntia myöhemmin neljäs ja vähän ennen viittä ensimmäinen nainen.
Talonvaltaajien mukaan joukkoon kuului kolmisenkymmentä 20–30-vuortiasta naista ja miestä. Osa näyttäytyi parvekkeella ja ikkunoissa naamioituneina, osa peittämättömin kasvoin.
Koko päivän Keskussairaalantien jalkakäytävä täyttyi katsojista. Katua pitkin ajaneet autoilijat hiljensivät vauhtiaan ja katselivat poikkeuksellista tapahtumaa. Kello 16:n jälkeen noin 30 nuorta aikuista järjesti mielenosoituksen talonvaltaajien tueksi puhaltamalla saippuakuplia ja kantamalla julisteita: ”Tila toiminnalle”, ”Vapaa pääsy” ja ”Taistelu jatkuu”.
Useissa Jyväskylän kaupunginosissa kello 16.25 sattunut sähkökatkos pimensi myös vallatun talon. Samalla jytämusiikki taukosi. Jonkin ajan kuluttua sähköt palautuivat ja musiikki jatkui.
Polaari-niminen kivinen kerrostalo on ollut tyhjillään vuoden verran homevaurioiden vuoksi. Sen omistaa Senaatti-Kiinteistöt, ja siellä on toiminut Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan laitos. Edellisen kerran nuoret valtasivat Jyväskylässä 1991 kaksi rakennusta, ensin Eerolan talon Tourulassa puoleksi vuotta ja sitten kerrostalon kaupungin keskustassa lyhyeksi aikaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi