20.10.2009 8:47
Kari Uoti
Korkein oikeus (KKO) purki tiistaina oikeustieteen tohtori Kari Uotia koskeneen aiemman tuomionsa.
KKO langetti viime huhtikuussa Uotille runsaan viiden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä velallisen petoksesta. Tuomion mukaan Uoti ei olisi saanut salata omaisuuttaan runsaan kymmenen vuoden takaisessa konkurssissaan.
Uotin mielestä hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kaikkea omaisuuttaan, koska muutoin hän olisi joutunut todistamaan itseään vastaan vireillä olleessa rikostutkinnassa.
Hän haki tuomion purkua vedoten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomelle vastaavasta tapauksesta langettamaan tuomioon.
Uudessa ratkaisussaan KKO katsoi, että Uoti oli oikeassa. Oikeuden mukaan Uotilla ei ollut velvollisuutta ilmoittaa konkurssissa omaisuuseriä, joilla olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikostutkinnassa.
KKO purki Uotin tuomion, hylkäsi syytteen ja vapautti hänet rangaistuksesta sekä korvausvelvollisuudesta. Vankeusrangaistusta ei ollut vielä laitettu täytäntöön.
KKO käsitteli purkamista koskevan asian täysistunnossa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi