torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kaikille ei tule krapula juomisesta

9.7.2008 5:30 | Päivitetty: 9.7.2008 11:12

Joka neljäs humalahakuisesti juova juhlija ei koe seuraavana aamuna krapulaa. Ruotsalais-yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan osa humalahakuisesti juovista ihmisistä saattaa olla vastustuskykyisiä krapulaoireille.

Tutkimus on julkaistu alunperin Addiction-nimisessä aikakausjulkaisussa. Suomessa asiasta kertoi Duodecim.

Tutkittavat joivat itsensä noin yhden promillen humalaan. Kolme neljästä raportoi kokeneensa alkoholin vieroitusoireita. Tyypillisimmin oireet olivat janon tunnetta, väsymystä ja päänsärkyä.

Väsymystä ja janoa valitteli myös osa heistä, jotka eivät mielestään poteneet krapula-oireita.

Duodecim-aikakauskirjan mukaan krapulaan liittyviä riskitekijöitä on tutkittu hämmästyttävän vähän, vaikka humalahakuinen alkoholinkäyttö on varsin yleistä.

Nautitun alkoholin laatu tai esimerkiksi perhetausta eivät vaikuttaneet krapulaoireisiin tässä tutkimuksessa. Tutkijat selvittivät myös osallistujien alkoholin, kahvin ja lääkkeiden käytön sekä ruokailun ennen koetilannetta.

Tutkimukseen osallistui 58 ruotsalaista laivatyöntekijää ja 118 yhdysvaltalaista yliopisto-opiskelijaa.

Kokessa juotiin vahvaa olutta, viskiä ja vodkaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.