28.7.2010 17:50 | Päivitetty: 29.7.2010 19:26
Jonne Haatainen ja Joni Sihvonen hyppäsivät ylimmältä tasanteelta Helsingin uimastadionilla torstaina.
Alustavien havaintojen mukaan Suomessa on tänään mitattu kaikkien aikojen lämpötilaennätys, kertoo Ilmatieteen laitos. Kello 16.20 mittari näytti Joensuun lentoasemalla Liperissä 37,2 astetta.
Lämpötila nousi yli 36 asteen puoli neljän aikaan iltapäivällä. Tätä edellinen ennätys on vuodelta 1914, jolloin Turussa mitattiin 35,9 astetta.
Uusi lämpöennätys yllätti myös Ilmatieteen laitoksen, kertoi uutistoimisto STT. Päivystävän meteorologin Anja Häkkisen mukaan ennätyksen rikkoutuminen yli asteella on enemmän kuin he osasivat laitoksella odottaa.
Ennätykset ovat menossa rikki muutenkin, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuusta on tulossa ehkä kaikkien aikojen kuumin kuukausi. Edellinen ennätys on Lappeenrannasta, jossa heinäkuun keskilämpötila oli 22,1 astetta vuonna 1925.
Sää viilenee voimakkaasti tämän torstain jälkeen. Pudotusta tulee kymmenenkin astetta, mutta kylmäksi lämpötilaa ei silti voi sanoa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eero Ojala.
Kuuma ilmamassa väistyy ensimmäiseksi Etelä-Suomen yltä ja kulkee kohti pohjoista. Lauantaina helteet ovat yleisesti kadonneet. Mereltä tuleva voimakas lounaisvirtaus pitää lämpötilan 20–25 asteessa maan etelä-, länsi- ja lounaisosissa.
Kylmenemisen yhteydessä voi esiintyä paikoin hyvin voimakkaita ukkoskuuroja, Ilmatieteen laitos varoittaa.
Ensi viikon alussa helleraja voi taas ylittyä ainakin Etelä-Suomessa, mutta ei läheskään yhtä selvästi kuin viime viikkoina.
"Mutta useimmat ovat joka tapauksessa sitä mieltä, että 25 on vielä lämmin", Ojala sanoo.
Suomessa eletään historiallisen lämpimiä aikoja. Keskiviikkona Lahdessa mitattiin Launeen mittausasemalla 35,0 astetta. Ennen keskiviikkoa lämpötila oli noussut mittaushistorian aikana yli 35 asteen vain kaksi kertaa. Viimeksi näin kävi Lieksassa vuonna 1934.
Torstaina lämpötila alkoi hiljalleen laskea ennätysluvusta myös Liperissä. Illalla seitsemän aikaan mittari näytti Ilmatieteen laitoksen sääsivun mukaan kuitenkin vielä 35,1 astetta.
Raju ukkosrintama saapui Etelä-Suomeen 30.7.2010
Mökkipitäjän kunnanjohtaja innostui lämpöennätyksestä 29.7.2010
Kesän uusi lämpöennätys 35,0 astetta mitattiin Lahdessa 28.7.2010
Fortum varoittaa sähkökatkoista 29.7.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|