lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kaivuri-Mutanen saapui maaliin, Kuusamon torilla tuhansia ihmisiä

29.6.2010 17:30 | Päivitetty: 29.6.2010 19:03

Heikki Sarviaho

Jukka Mutanen ajoi minikaivurillaan Hangosta Kuusamoon. Kuusamon torilla oli tuhansia ihmisiä ottamassa häntä vastaan.

Jukka Mutanen ajoi minikaivurillaan Hangosta Kuusamoon. Kuusamon torilla oli tuhansia ihmisiä ottamassa häntä vastaan.

Siinä se nyt on, sininen kaivuriminiatyyri keskellä Kuusamon toria. Minikaivurimies Jukka Mutanen pääsi vihdoin 29 ajopäivän, 280 ajotunnin ja noin tuhannen kilometrin jälkeen perille. Matka Hangosta Kuusamoon taittui neljän kilometrin tuntivauhtia.

Vastassa oli jopa viisituhatta ihmistä, joulupukkia ja -muoria myöten.

"Mulla on todella hyvä fiilis, eikä oikeastaan edes jännitä, vaikka olen aika ujo ihminen", Mutanen tunnusti muutamia tunteja ennen h-hetkeä, siinä 17 kilometrin päässä maalista.

Jo ennen maaliintuloa väkijoukot liikkuivat Mutasen matkassa pyörillä ja jalkaisin kohti toria.

Paikalla oleva valokuvaaja Heikki Sarviaho kuvaili tapahtumaa "käsittämättömäksi kansanjuhlaksi".

"Muistuttaa jo melkein MM 95 -voittojuhlaa. Taitaa olla koko kylä paikalla," Sarviaho kertoi.

Mutasen valtaisaan kansansuosioon ja myös suomalaisen median suosikiksi nostanut tempaus on peruja yhteisösivusto Facebookin Jos yhteisöön liittyy 50 000 fania, ajan minikaivurilla Hangosta Kuusamoon -ryhmästä. Ennen kesäkuun alussa alkanutta urakkaansa Mutanen perusti ryhmän, johon klikkautui tarvittava fanijoukko kolmessa päivässä.

Tiistaina ryhmäläiset kihisivät koko päivän: oli sillä hilkulla, ehtiikö ryhmään kertyä huimat 100 000 kaivurifania ennen kuin Mutanen saapuisi kello 18 Kuusamon torille.

Raja rikkoutui, sillä jo kello 17:n jälkeen ryhmään oli liittynyt 100  033 fania.

Perillä sankaria oli vastassa myös kaukainen vieras. Mutaselle minikaivurin käyttöön antanut CE-Rental-vuokrausyritys lennätti kiinalaisen kaivuritehtaan pääjohtajan Kuusamoon vastaanottamaan Mutasta.

"Aika uskomaton juttu, mutta en tiedä miehestä vielä edes nimeä", Mutanen nauroi ennen juhlallisuuksia.

Minikaivuritehtaan perustaja ja pääomistaja on nimeltään Qinghua He.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.