lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kampaamot hinnoittelevat yhä sukupuolen mukaan

25.5.2010 13:38

Markku Ulander / lehtikuva

Kampaamot ja parturit perivät vieläkin eri hinnat naisten ja miesten hiustenleikkuusta.

Kampaamot ja parturit perivät vieläkin eri hinnat naisten ja miesten hiustenleikkuusta.

Kampaamot ja parturit perivät yhä yleisesti palveluistaan naisilta kalliimman hinnan kuin miehiltä, moittivat kuluttajavirasto ja tasa-arvovaltuutettu. Ne vaativat kannanotossaan, että kampaamopalvelut pitää hinnoitella tehdyn työn eikä sukupuolen mukaan.

Väärästä hinnoittelusta tulee jatkuvasti yhteydenottoja, virastot kertovat.

Sukupuoleen perustuva hinnoittelu on kielletty sekä EU-direktiivissä että Suomen tasa-arvolaissa. Kuluttaja voi vaatia syrjinnästä tuomioistuimessa hyvitystä. Syrjintä elinkeinotoiminnassa sukupuolen perusteella on kielletty myös rikoslaissa.

Kampaamoalaa on ohjeistettu asiassa jo vuosia, mutta tilanne ei ole muuttunut.

Kuluttajaviraston ja tasa-arvovaltuutetun kannanotossa ilmoitetaan, että palvelun vaatiman työmäärän lisäksi hintaan saa vaikuttaa esimerkiksi tekijän ammattitaito, työn vaativuus, käytetyt aineet ja liikkeen sijainti – mutta ei sukupuoli.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.