21.3.2008 13:45 | Päivitetty: 21.3.2008 17:04
Ulkoministeri Ilkka Kanervan esiintyminen Tuomas-messussa nostattaa tunteita.
Turku. Turun Mikaelin seurakuntaan on tullut useita uhkauksia ulkoministeri Ilkka Kanervan osallistumisesta Tuomas-messuun.
Kanervan on määrä kantaa lauantai-iltana pidettävän messun kulkueessa ristiä ja lukea Raamatun teksti. Soittajien mielestä Kanerva ei viimeaikojen kohuista johtuen ole sovelias tehtävään.
Turun Mikaelin kirkon kirkkoherra Jouni Lehikoinen vahvistaa, että puheluja on tullut useita. "Kaikki soittajat ovat olleet vanhempia naisia. He ovat soitelleet sekä minulle että kirkon vahtimestarille."
Lehikoinen epäilee, että kyse on yksittäisten henkilöiden suuttumuksesta ja provokaatiosta.
Uhkausten vuoksi Turun Mikaelin kirkossa pidettävään messuun on kuitenkin pestattu järjestysmiehet.
Kirkkoherra Jouni Lehikoisen mukaan kirkko aikoo tehdä kaikkensa jotta harras tunnelma messussa säilyy. Ristin kantajaa ei kuitenkaan vaihdeta.
Messun juontamisesta ja järjestelyistä vastaavan Kari Koukin mukaan Kanervan osallistumisesta Tuomas-messuun sovittiin jo viime vuoden puolella. Viimeaikojen tekstiviestikohu ei Koukin mukaan anna aihetta perua ministerin osallistumista.
Kanerva on kerran aiemminkin lukenut tekstin Tuomas-messussa Turussa.
Kanerva ei kantanutkaan ristiä 23.3.2008
Yle: Kanervan anteeksipyyntö riittää kansalle 23.3.2008
KOMMENTTIKantamatta jäi 23.3.2008
Pääsiäisyön ekumeeninen vaellus täyttää Senaatintorin
pääsiäismuistioPääsiäisen palvelut, aikataulut ja aukioloajat
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi