torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kangasalan kilpa-ajo vaati toisenkin kuolonuhrin

28.8.2010 20:37 | Päivitetty: 29.8.2010 14:40

Kangasalla eilen illalla sattunut raju kolari on vaatinut toisenkin kuolonuhrin. Turma-autossa matkustajana ollut nainen kuoli Tampereella sairaalassa vammoihinsa, kerrotaan Pirkanmaan poliisilaitokselta. Autoa kuljettanut mies kuoli jo lauantaina.

Kaksi autoa ajoi kilpaa valtatiellä 12 Kangasalta Lahden suuntaan, kun toinen autoista luisui vesiliirtoon ja ajautui vastaantulevien kaistalle. Auto osui kylki edellä Lahden suunnasta tulleen henkilöauton keulaan ja suistui törmäyksen voimasta ojaan päin puuta.

Myös Lahden suunnasta tulleessa autossa ollut pariskunta loukkaantui törmäyksessä.

Onnettomuus sattui hieman puoli seitsemän jälkeen, noin kaksi kilometriä Kaivannosta Pälkäneen suuntaan. Valtatie 12 oli tunnin ajan suljettuna onnettomuuden takia.

Aamulehden tietojen mukaan toisessa kilpaa ajaneessa autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita. Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.