lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kansan Uutisille lehdistötukea asetuksenmuutoksella

8.5.2006 19:13

Lehdistötukilautakunta esittää liikenne- ja viestintäministeriölle, että vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset saa 575 000 euroa harkinnanvaraista lehdistötukea tänä vuonna.

Lautakunta ehdottaa tukiasetusta muutettavaksi niin, että Kansan Uutiset voi hakea tukea mahdollisimman pian järjestettävällä toisella hakukierroksella. Esityksessä summa on korvamerkitty Kansan Uutisille.

Kansan Uutisia uhkasi tuen menetys ja toiminnan supistaminen, koska lehtiyhtiön toimitusjohtaja Tapio Tuominen palautti tukihakemuksen pari päivää myöhässä. Asetuksen mukaan myöhästyneelle hakemukselle ei voida myöntää tukea.

Tukilautakunnan puheenjohtaja, SAK:n johtaja Matti Tukiainen uskoo, että hallitus hyväksyy lautakunnan esityksen.

"Järjestely on juridisesti mahdollinen. Tukihakemuksen myöhästyminen oli inhimillinen erehdys. Tällä toimella pyrimme kohtuullistamaan erehdyksen seurauksia", Tukiainen sanoo.

Kansan Uutisille esitetty summa on noin kolmanneksen pienempi kuin lehden viime vuonna saama tuki. Lautakunta jakoi maanantaina lehdistötukea noin 5,3 miljoonaa euroa 15 hakijalle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.