lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kansanedustajat: Läpi pääsee 30 000 eurolla

23.1.2007 19:05

Nelosen uutisten kyselyn mukaan kansanedustajat uskovat uudelleenvalinnan onnistuvan keskimäärin vajaan 30 000 euron panoksella. Yksittäisten kansanedustajien budjeteissa on suuria eroja.

Halvimmalla takaisin eduskuntaan pyrkii edustaja Arja Alho (sd), jonka vaalibudjetti on noin 8 000 euroa.

"Tällaisia kampanjoita on aika vaikea rahoittaa pelkillä omilla rahoilla tai pankkilainoilla, vaan tarvitaan yritysten ja ammattiyhdistysliikkeen ja muiden tahojen tukea. Niiden suhteen ihmiset ovat kauhean eriarvoisessa asemassa. Niistä syntyy myös ilman muuta sidonnaisuutta", Alho perustelee.

Myös Saara Karhun (sd), Merikukka Forsiuksen (vihr), Liisa Jaakonsaaren (sd) ja Ilkka Taipaleen (sd) budjetti jää vain kolmannekseen keskiarvoedustajan kustannusarviosta.

Kyselyn mukaan suurin budjetti löytyy Vaasan vaalipiiristä, Kauhajoelta. Keskustan Lasse Hautalan kuluarvio on sama kuin viime vaalissa, noin 70 000. Noin puolet Hautalan varoista tulee pohjalaisyrityksiltä.

"Varoja on varmaan helpompi kerätä Pohjanmaalla kuin täällä eteläisessä Suomessa, koska täällä kaupungeilla ja suurilla yrityksillä on muitakin vaikuttamisen keinoja yhteiskunnassa tehtäviin päätöksiin kuin kansanedustajien kautta", Hautala arvioi.

Eniten budjettiaan on lihottanut Kokoomuksen Lyly Rajala. Oululainen on ottamassa 60 000 euron bussikiertuekampanjansa kattamiseksi puolet lainaa. Se on Rajalan mukaan kohtuullinen hinta hyvästä työpaikasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.