29.4.2008
Syöpätutkijat ovat olettaneet, että ihmisen luuytimen kantasolut
kasvattavat niitä verisuonia, jotka ruokkivat syöpäkasvainta. Tämä oletus
voi olla väärä.
Verisuonten uusi muodostuminen on avainsyitä sille, miksi syöpäkasvain kehittyy. Siksi verisuonten kasvua on yritetty estää monin keinoin.
Dosentti Petri Salvén Helsingin yliopistosta ryhmineen tutki hiirillä, tarvisevatko verisuonet luuytimen kantasoluja lainkaan.
Aiemmin on oletettu, että uusien verisuonten seinämät tarvitsevat kasvaakseen kantasoluja, jotka ovat verisuonen solujen esiasteita.
Nämä ovat ns. VEGFR-2 -kantasoluja. On oletettu, että VEGF-kasvutekijä kutsuu kantasolut verenkiertoon ja asettaa niitä tiettyyn kohtaan.
Myös syöpäkasvaimilla olisi kyky haalia näitä "esisolumaisia" kantasoluja ja kasvattaa niiden avulla uusia verisuonia, jotka ruokkivat kasvainta.
Salvenin ryhmä tutki hiirien avulla kantasolujen siirtymistä. He havaitsivat, että kasvutekijä VEGF tai syöpäsolut itse eivät aiheuttaneet kantasolujen siirtymistä luuytimistä verenkiertoon.
Tutkijat eivät usko, että luuytimen kantasolut erilaistuisivat juuri muutenkaan aikuisen ihmisen elimistössä.
Jos tulos varmistuu, monien kalliiden syöpälääkkeiden kehittely peruuntuu.
Tulokset julkaisi Yhdysvaltain tiedeakatemian arvostettu lehti PNAS. Työssä oli mukana kantasolututkimuksen pioneeri Irving Weissman Stanfordin yliopistosta.
Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi