19.1.2007
Lääketieteen opiskelijoiden kokemattomuudesta johtuvat kantelut
ovat lisääntyneet Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa (TEO).
Lääketieteen kandidaatti saa työskennellä lääkärin sijaisena julkisella sektorilla, kun hän on suorittanut neljän vuoden lääketieteen opinnot.
"Olemme saaneet yhteydenottoja, jotka koskevat päivystystä, mutta myös muita tilanteita. Kandidaattien ohjaus ei ole aina riittävää", TEOn ylijohtaja Jukka Männistö sanoo.
Hänen mukaansa myös joistakin lääketieteen tiedekunnista on otettu yhteyttä, koska kandien työnteko on selvästi lisääntynyt.
"Tiedekunnissa on huolena sekä potilasturvallisuus että opiskelijoiden opintojen venyminen työnteon takia", Männistö sanoo.
Runsas tuhat kandidaattia tekee ensi kesänä töitä lääkärin sijaisena, Lääkäriliitto arvioi. Lukukauden aikanakin kandit työskentelevät jonkin verran, usein vuokralääkärifirmoissa.
"Potilasturvallisuus on tärkeintä. Monet kandit kuitenkin tekevät sijaisuuksia sen takia, että opintojen klinikkajaksoilla ei ehdi harjoitella tarpeeksi käytännön potilastyötä", sanoo tiedotussihteeri Valpuri Saarinen lääketieteen opiskelijoiden Medisiinariliitosta.
Hänen mukaansa osa vuokralääkäriyrityksistä kartoittaa tarkkaan, mihin tehtäviin opiskelija on valmis. Toisilla taas on välillä niin kova pula sijaisista, että kandidaatit saattavat joutua koviin paikkoihin.
Ylipäätään TEOon tehdyt kantelut potilasturvallisuudesta ovat lisääntyneet ja lääninhallituksissa on sama suuntaus. Viime vuonna tuli 260 kantelua. Kantelujen määrä on nelinkertaistunut runsaassa kymmenessä vuodessa.
Enemmistö kanteluista koskee lääkäreitä. Noin 75 prosenttia niistä ei aiheuta seurauksia tutkimisen jälkeen.
TEOon päätyvät kantelut koskevat vakavia asioita, kuten pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan johtaneita hoitovirhe-epäilyjä. Suuri osa lääkekanteluista liittyy pääasiassa keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin. Sellaisia ovat esimerkiksi rauhoittavat bentsodiatsepiinit ja kipulääkkeinä käytetyt opioidit.
Lääkkeiden virheellinen määrääminen on myös suurin yksittäinen syy, kun TEO rajaa lääkärin oikeutta harjoittaa ammattiaan. Vuonna 2006 se rajasi kolmentoista terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuksia ja poisti ne kokonaan yhdeltätoista.
"Yleensä kyse on lääkkeiden holtittomasta määräämisestä, lääkärin omasta päihteidenkäytöstä tai hänen omasta sairaudestaan", apulaisjohtaja Tarja Holi TEOsta sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi