lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Kapinaliike jäädyttäisi uuden yliopistolain

29.1.2009 20:31

Helsingin yliopiston Porthanian suurin sali täyttyi torstaina, kun sinne kokoontui noin 500 opiskelijaa ja henkilökunnan edustajaa vastustamaan yliopistouudistusta.

Uuden lain on määrä tehdä yliopistoista 2010 taloudellisesti nykyistä itsenäisempiä. Myös ulkopuolisten edustus hallinnossa lisääntyisi.

Porthanian kokous päätyi kannattamaan yliopistolain jäädyttämistä. Myös, adressia, mielenosoitusta, lakkoa, työryhmiä ja lain vastamainoksia päätettiin alkaa valmistella.

"Yliopistolakia lyödään läpi George Orwellin teoksen 1984 kaksoiskielellä", sanoi oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Kekkonen. Käytäntö tarkoittaa elinkeinoelämän kireää talutusnuoraa.

Opiskelijatoiminnan avauspuheessa perättiin mahdollisuuksia "rönsyilyyn" ja "tuhlailuun" eli taloudellisessa mielessä tarpeettomaan tiedontuotantoon.

"Taistellaan toimeentulosta ja paskaa elämää vastaan eikä instituution puolesta", kiteytti opiskelija Viljami Viskonen Jyväskylän yliopistosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.