lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Karaistuminen vähentäisi lasten allergioita

6.7.2008 18:55

Takavuosina allergiset olivat pieni vähemmistö. Allergiaoireista kärsivät saneerasivat kotejaan kaikelta mahdolliselta pölyävältä ja lemmikkieläimistä luovuttiin.

Nyt allergisia hoidetaan aivan toisin, ja tueksi on laadittu kymmenvuotinen allergiaohjelma. Suunnanmuutosta pidetään tärkeänä, sillä allergisista on tulossa Suomessa kansalaisten enemmistö.

Uuden ajattelun mukaan allergian mahdollisia aiheuttajia ei kannata välttää, paitsi jos oireet ovat voimakkaat ja diagnoosi varma.

"Tätä voisi kutsua allergisten vapautusliikkeeksi", sanoo professori Tari Haahtela Hyksin Iho- ja allergiasairaalasta.

"On hyvä altistua allergeeneille jo lapsena, jotta saisi kehitettyä niille sietokyvyn. Siinä on kysymys herkistymisen ja sairauden puhkeamisen ehkäisystä", Haahtela painottaa.

"Kun allergiat ovat lisääntyneet kaupunkiyhteiskunnassa, kysymys on ennemmin suojatekijöiden vähenemisestä kuin riskitekijöiden lisääntymisestä", Haahtela sanoo ja viittaa kymmenen vuotta kestäneeseen Karjala-tutkimukseen.

Vuonna 1998 alkaneessa tutkimuksessa vertailtiin aikuisten mutta myös koululaisten ja heidän äitiensä allergioita Joensuun ja Venäjän Pitkärannan välillä.

Tutkimus osoitti, että suomalaiset lapset olivat huomattavasti allergisempia kuin venäläislapset, jotka asuivat Suomen tutkimuslapsista vain toistasataa kilometriä itään.

Tämä johtui venäläisten lasten karaistumisesta. He olivat altistuneet suomalaisia enemmän maaperän, kasvikunnan ja eläinten mikrobeille ja pieneliöille, mikä antoi heille suomalaislapsia paremman suojan allergioita vastaan.

Allergioissa onkin kyse siitä, että ihmisen elimistön ja ympäristön välinen rajapinta reagoi väärin, Haahtela muistuttaa.

"Varhainen altistuminen, kuten kotieläimet ja pusikoissa ryömintä, näyttää olevan hyväksi lapselle."

Lievään allergiaan suhtaudutaan nyt enemmän yksilöllisenä ominaisuutena kuin sairautena. Karaistusta kaivataan myös asenteissa.

"Vakavia oireita aiheuttavan allergeenin välttäminen on edelleenkin osa allergian hoitoa. Välttämisen todellinen tarve on kuitenkin harkittava aikaisempaa paremmin, ettei karhu tule vastaan kun lähtee sutta pakoon", Haahtela vertaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Hössötetäänkö allergioista liikaa?

Suomi sai uuden allergiaohjelman, jonka mukaan allergia on ominaisuus, ei sairaus.

Kyllä 65% Ei 35%

Vastanneita 5364

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.