5.2.2008 14:57
Pohjolan liikenteen koulubussi suistui tieltä ja törmäsi puuhun Mustion kylässä Karjaalla maanantaina iltapäivällä.
Karjaalla maanantaina jäisellä tiellä rajusti ulosajanut ja päin puuta törmännyt koulubussi ei ajanut silminnäkijöiden mukaan ylinopeutta, kertoo komisario Mats Lagerstam Raaseporin kihlakunnan poliisilaitokselta.
"Tilannenopeus tietenkin voi olla eri asia, koska paikalla on 40 kilometrin nopeusrajoitus. Nopeus selviää lopullisesti ajopiirturista ja tutkijalautakunta tutkii sitä puolta, sanoi Lagerstam.
Tutkijalautakunta kävi paikalla jo maanantaina.
Myöskään alkoholilla ei ollut osuutta ulosajoon. Poliisi ei tässä vaiheessa osaa sanoa, oliko linja-autossa turvavyöt ja olivatko ne käytössä.
Myös linja-auton rengaspuoli on ymmärtääkseni ollut kunnossa, koska partio ei siihen millään lailla reagoinut," sanoi Lagerstam.
Turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta sanoo, että tieliikennelain mukaan linja-autoissa on käytettävä turvavöitä, jos ne sinne on asennettu.
Kuljettajan vastuulla on koulubussissa alle 15-vuotiaan turvalaitteiden käyttö. Valvonta on kuitenkin hankalaa.
Karjaalla oli kuvista päätellen M 3 luokan yli 5 000 kiloa painava iso linja-auto ja silloin kuljettajalla ei tätä vastuuta ole. Hänen on kuitenkin annettava opastus turvavöiden käyttöön, jos autossa sellaiset on.
Raskaan liikenteen osalta Suomessa ei ole erikseen talvirengaspakkoa samalla tavalla kuten henkilöautoissa.
Nastarenkaita ei raskaan liikenteen autoissa Liikenneturvan koulutusohjaaja Heikki Anteroisen mukaan paljoakaan ole, koska ne keliolosuhteet, jossa niitä välttämättä todella tarvitaan, ovat hyvin harvinaisia.
Linja-autofirmat käyttävät niitä maaseutuliikenteessä eturenkaissa, jos pysäkit ovat kaltevia.
"Ei se nastarengas mikään pelastava enkeli ole, vaan ajaminen on enemmänkin omasta ajotavasta kelin mukaan kiinni. Liukkaalla pitää vauhtia ottaa pois," sanoo Anteroinen.
Talvirenkaat eivät hyödytä raskaissa autoissa Anteroisen mukaan samalla tavalla kuin henkilöautoissa, sillä niissä renkaan pito kestää kauemmin alustasta riippumatta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi