sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Karkkilan murhasta epäilty ja uhri nettituttuja

20.11.2009 15:28 | Päivitetty: 20.11.2009 18:24

Lohja. Nuorehkon opiskelijanaisen murhasta epäilty mies oli uhrille tuttu nettikeskustelun kautta.

Nainen oli menossa katoamisiltanaan tapaamaan Karkkilaan miestä, joka nyt on vangittu epäiltynä henkirikoksesta.

"He ovat tunteneet jonkin aikaa", sanoi tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Jukka Kaski Länsi-Uudenmaan poliisista perjantaina.

Siihen Kaski ei osannut vastata, onko mies mahdollisesti ollut naisen ihastus.

Vuonna 1981 syntynyt karkkilalaismies vangittiin perjantaina Lohjan käräjäoikeudessa epäiltynä murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Vangitsemisen perusteena olivat todennäköiset syyt.

22-vuotias nainen katosi Vihdin Nummelasta 19. päivä syyskuuta illalla. Surmaamisen epäillään tapahtuneen vielä saman illan tai seuraavan vuorokauden puolella.

Nainen ehti olla ennen löytymistään kohtalaisen pitkään kuolleena. Poliisi löysi ruumiin omien tutkimustensa avulla tämän viikon tiistaina Karkkilasta.

Ruumis sijaitsi maastossa paikassa, jossa se ei ollut sivullisten havaittavissa.

Poliisi ei kerro ruumiin tarkkaa löytöpaikkaa eikä ota kantaa siihen, sijaitseeko se surmapaikan välittömässä läheisyydessä. Löytöpaikka ei ole kaupungin keskustan tuntumassa vaan etäämmällä.

Viimeinen havainto opiskelijanaisesta on katoamispäivän illalta lauantailta 19. syyskuuta, jolloin uhri jäi pois bussista Karkkilan linja-autoasemalla noin kello 22.40. Nainen nousi bussiin noin puolta tuntia aiemmin 2-tien pysäkiltä Vihdin Nummelan kohdalta.

Poliisi ei toistaiseksi paljasta henkirikoksen tekotapaa eikä sitä, onko epäilty tunnustanut kuulusteluissa surmanneensa naisen. Myöskään teon motiivista virkavalta ei lausu tässä vaiheessa mitään.

Uhrin omaisuudesta on kateissa ainakin lompakko. Vangittu mies on tällä hetkellä poliisin ainoa epäilty.

Ilta-Sanomien mukaan naisen katoamisen yhteydessä hävisivät myös tämän nettiprofiilit. Nainen oli rekisteröitynyt ainakin Facebookiin, Irc-galleriaan ja Kuvake.netiin.

Kasken tiedossa ei ole, että viranomaiset olisivat poistaneet profiilit.

"Yksi tutkintalinja on tämä", rikosylikomisario viittasi kadonneisiin nettiprofiileihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.