17.2.2009 5:00
Suomesta karkotetun somalimiehen mukaan paikalliset viranomaiset kieltävät häntä jäämästä Pohjois-Somalian Somalimaahan. Poliisi ei pystynyt maanantaina sen enempää kiistämään kuin vahvistamaankaan miehen väitettä.
Helsingin ulkomaalaispoliisi palautti lukuisiin rikoksiin syyllistyneen noin 25-vuotiaan miehen Somalimaan pääkaupunkiin Hargeisaan viikko sitten maanantaina. Karkotuksesta ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.
Kyseessä oli ensimmäinen karkotus Suomesta Somaliaan sitten marraskuun 2004.
Poliisi saattoi miehen Helsinki-Vantaalta Arabiemiraattien Dubaihin, jossa hänet laitettiin ilman poliisisaattajia lennolle Hargeisaan.
Sen jälkeen karkotettu on soittanut useasti asianajajalleen Pekka Kivelle ja kertonut, etteivät viranomaiset salli hänen jäädä Somalimaahan. Myös Helsingin Sanomat sai puhelimitse yhteyden karkotettuun.
"En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa. Olen nyt kaupungin ulkopuolella odottamassa virallisia papereita siitä, etten saa jäädä tänne", hän sanoi Helsingin Sanomille maanantaina.
"Olen rakentanut puista ja lehdistä yösijan itselleni. Juon vaan vettä ja yritän löytää ruokaa", hän kuvaili olojaan.
Karkotetun puheet näyttivät saavan vahvistusta maanantaina iltapäivällä, kun hänen asianajajansa sai Somalimaan hallinnon nimissä lähetetyn sähköpostin.
Siinä todetaan, ettei karkotettu voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei pidä itseään saman valtiona muun Somalian kanssa.
Sähköpostin mukaan mies oleskelee laittomasti Somalimaassa ja hänet karkotetaan alueelta. Lisäksi viestissä pidetään Suomen valtion toimintaa laittomana, koska se toimitti miehen maahan ilman Somalimaan hallituksen lupaa.
Asianajaja Kivi pitää sähköpostia aitona ministeriön kirjeenä. Hän välitti sen maanantaina ulkomaalaispoliisille sekä korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka vahvisti karkotusesityksen ennen joulua.
Asianajaja on ohjeistanut karkotettua hakeutumaan Suomen edustustoon. Lähin sijaitsee Addis Abebassa Etiopiassa.
Helsingin ulkomaalaispoliisin komisario Juha Holopainen kuuli karkotetun väitteistä maanantaina.
"Meille ei ole tullut mitään tietoa, että maahanpääsyssä olisi ollut ongelmia. Pidän sitä epätodennäköisenä."
"Hänet hyväksyttiin normaalisti lennolle, eikä meille ole tullut tietoa, että häntä olisi käännytetty Hargeisassa."
Komisarion mukaan asiaa on vaikea varmistaa, koska Suomella ei ole edustustoa Somaliassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi