23.9.2008 15:48 | Päivitetty: 23.9.2008 21:56
Kauhajoen ampujaksi epäilty Matti Saari ei välttämättä kuulunut mihinkään ampumaseuraan, sillä häntä ei löydy Suomen ampumaurheiluliiton rekisteristä. Liiton rekisterissä on lähes 35000 jäsenen nimet.
Kauhajoen poliisi myönsi ampujalle määräaikaisen aseenkantoluvan ampumaharrastukseen viime kuussa. Rikosylikomisario Urpo Lintala Seinäjoen poliisista ei osannut vielä tiistai-iltana kertoa luvan myöntämisestä tarkemmin.
Ampumaharrastusta varten aselupaa hakevan tulee joko kuulua seuraan tai antaa selvitys, missä hän käy ampumassa. Lisäksi on oltava todistus oikeudesta käyttää kyseistä ampumapaikkaa.
Paikallisessa seurassa Kauhajoen ampujissa kouluiskun tekijää ei tunneta. Nuorisovastaava Jari Ranta Kauhajoen ampujista sanoo kuitenkin kuulleensa, että mies olisi käynyt seuran radalla Kauhajoella harjoittelemassa.
Seuran puheenjohtaja Terho Niemelä sanoo, ettei Saaren nettiin laittamaa, ampumaradalla kuvattua videota ole kuvattu Kauhajoella.
Kauhajoen ampujan epäillään käyttäneen Walther P22 -pienoispistoolia. Poliisi on vahvistanut, että oppilaitoksessa käytetty ase on 22-kaliiberinen.
Walther P22 on kertatuliase, jonka lippaaseen mahtuu kymmenen patruunaa. Aseasiantuntija Runo K. Kurkon mukaan kyseisen aseen ostaja saa yleensä mukaan myös yhden kymmenen patruunan varalippaan.
Kurkon mukaan lippaan nopea lataaminen vaatii suurta sorminäppäryyttä ja keskittymistä, koska patruunat ja lippaan aukot ovat pieniä. Hänen mukaansa ampuja on tuskin voinut täyttää lipasta esimerkiksi kävellessään. Asetta ei tarvitse ladata ampumisten välillä, joten ampuja voi tyhjentää nopeasti vaikka koko lippaan.
Ampujan käyttämä patruuna voi olla vaarallinen aina 1,6 kilometriin asti, mutta Kurkon mukaan tehokas ampumaetäisyys on käytännössä vain 25–50 metriä. Oppilaitoksen sisätiloissa sillä ei ole juuri merkitystä.
Walther P22:lla ei ole Kurkon mielestä oleellisia eroja .22 Sig Sauer Mosquitoon, jota Pekka-Eric Auvinen käytti Jokelan kouluammuskelussa. "Molemmat aseet edustavat samaa hintaluokkaa ja ovat aloittelijan harjoitteluaseita", Kurko kertoo.
Vanhanen harkitsisi käsiaseiden kieltämistä yksityiskäytössä 23.9.2008
Halonen: Liian aikaista etsiä syyllisiä 24.9.2008
Hägglund: Aseiden saatavuutta pitää tiukentaa 24.9.2008
Poliisi harkitsi ampujan aseen takavarikointia päivää ennen ammuskelua 23.9.2008
AMK:n rehtori: Koulu ei tiennyt ampujan puhuttamisesta 23.9.2008
Pistoolin hankintaluvan sai ilman poliisin haastattelua 10.2.2008
Suomessa vajaat kaksi miljoonaa asetta 24.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi