11.7.2009 18:02
Markus Lohikoski toimii televisiokanava Subin tiedotuksen assistettina ja saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Kehitysvammaliiton mukaan vammaiset työntekijät ovat joutuneet kieltäytymään palkan yleiskorotuksista, jotta työkyvyttömyyseläkkeeseen sidotut tulorajat eivät ylittyisi.
Työpaikoilla tilannetta on yritetty hyvittää antamalla kehitysvammaiselle palkkioksi esimerkiksi elokuvalippuja.
Kehitysvammaliiton mukaan tällainen syrjintään pakottava tilanne on kestämätön. Tulorajan korottaminen ei toisi valtiolle tai kunnille lisämenoja, sillä palkan maksaa työnantaja.
Kelan täyttä työkyvyttömyyseläkettä saavilla vammaisilla on nykyisin oikeus ansaita enintään 588,66 euroa kuukaudessa menettämättä eläkettään. Hallitus on esittänyt tulorajan nostoa 11,34 eurolla, mutta kehitysvammaliiton mukaan tulorajaa tulisi korottaa vähintään 700 euroon.
Nykyisellä palkkatasolla esimerkiksi kaupan alalla 20 tuntia viikossa työskentelevä tienaa noin 640–800 euroa kuukaudessa.
Kehitysvammajärjestöt kritisoivat myös vammaisten avotyötoimintaa. Niiden mukaan se mahdollistaa työsyrjinnän vammaisuuden perusteella. Avotyötoiminnassa kehitysvammainen henkilö työskentelee tavallisella työpaikalla normaalia työtä tehden.
Hän ei kuitenkaan saa palkkaa tai ole työsuhteessa työpaikkaan, sillä viime kädessä hän on sosiaalihuollon asiakas.
Kehitysvammaisella Markus Lohikoskella sen sijaan on työpaikka, josta moni nuori vain haaveilee. Hän on ollut televisiokanava Subin tiedotuksen assistentti runsaan vuoden. Työehtosopimuksen mukainen palkka ilahduttaa Lohikoskea, sillä hän on uurastanut myös palkattomissa työharjoitteluissa.
Avotyötoimintaa on puolustettu sillä, että kehitysvammaiset ihmiset saavat sen kautta jalkansa oven väliin työmarkkinoilla.
Työikäisiä kehitysvammaisia on Suomessa 23 000, joista ainakin 3 000:n on arveltu soveltuvan palkkatyöhön tavallisille työpaikoille. Silti vain noin 300 kehitysvammaista on löytänyt palkkatyötä.
Lue lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi