Kenen lauluja ne laulavat

Pieniä puroja. Sekalaisia keinoja. Näin puolueet kuvailevat vaalirahan hankintaansa.

Kansalaiselle nämä keinot ja niiden tuottamat euromäärät eivät selviä, koska puolueiden rahalähteet eivät ole julkista tietoa. Miksi niiden pitäisi edes olla?

Siksi, etteivät puolueet ole mitä tahansa yhdistyksiä tai järjestöjä kuten jalkapalloseuroja tai hyväntekeväisyyskerhoja. Puolueet käyttävät valtaa: suurten puolueiden linjaukset määräävät koko maan politiikkaa. Kansanedustajat toteuttavat linjauksia eduskunnassa päättämällä laeista – myös vaalirahoituksen julkisuutta koskevista pykälistä.

Ihanneyhteiskunnassa puolueet ja kansanedustajat ovat riippumattomia ja itsenäisiä toimijoita, jotka noudattavat ohjelmissaan julistamiaan arvoja.

Todellisuudessa puolueet, kansanedustajat ja sellaiseksi pyrkivät edustavat aina sidosryhmiään ja kotiseutujaan.

Esimerkiksi keskustalainen maanviljelijä Etelä-Pohjanmaalta ajaa mielellään kotiseutunsa viljelijöiden asiaa, kokoomuslainen yrittäjä Helsingistä omaa sidosryhmäänsä. Kun taustat, kuten ammatti tai asuinpaikka, ovat julkisia, asia ei ole ongelma.

Sidosryhmiltä, yrityksiltä tai yhteisöiltä tuleva raha voi vähentää ehdokkaan ja puolueen riippumattomuutta. Mitä enemmän rahaa, sitä tiukempi side voi olla.

Siksi kansalaisten pitää saada tietää puolueiden saamista avustuksista etenkin näin vaalien alla. Äänestäjän on pystyttävä arvioimaan, millaiset asiat puolueen ja ehdokkaan politiikkaan voivat vaikuttaa: ketä ydinvoiman puolestapuhujat tukevat, ketä taas tuulivoimateollisuus. Puolueille valuvista eurovirroista voi päätellä, kuka saattaa laulaa kenenkin lauluja ja kenen kuoroa itse haluaa äänestäjänä tukea.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi