2.8.2008 4:29
Janne Haapamäki täyttää kahviautomaattia Sanomatalossa.
Lukijoiden suosikki maidoke voitti sittenkin Helsingin Sanomien kilpailun, jolla etsittiin uutta sanaa korvaamaan kahviautomaattien "maito".
Esiraati oli jo ehtinyt hylätä maidokkeen keskiviikkona, sillä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran edustajan mukaan se muistutti liikaa sanaa maito. Perusteena oli EU-asetus, joka määrittelee maitotuotteet tiukasti. Muunlaisten tuotteiden nimet eivät saa edes viitata maitoon.
Sama asetus oli koko kilpailun taustalla. Kahviautomaateissa "maito" on valmistettu kasvirasvasta tai laktoosilla ryyditetystä maitojauheesta eikä se siksi täytä maidon normeja. Sille ei kuitenkaan ollut muuta termiä.
Maidoke oli kuitenkin suosituin ehdotus, kun Helsingin Sanomat pyysi lukijoiltaan vaihtoehtoja uudelle sanalla kahviautomaattien valikkoon. Ehdotuksia tuli yli 400, joista 90 oli maidoke.
Sen hylkääminen jatkosta synnytti palautevyöryn. Arvostelua lisäsi se, että Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros kannatti maidoketta, koska hänestä sen kantasana ei ole maito.
Finaaliin valikoitui kahdeksan muuta ehdotusta. Niistä suosituin oli jo hyvissä ajoin maidonkorvike. Palautteissa ja keskustelupalstalla huomautettiin, että maidoke on oikeastaan sen lyhenne.
Perjantaina samalla linjalla ilmoitti olevansa myös Evira, jossa oli pohdittu asiaa. "Nimityksenä tulee käyttää maidonkorviketta, mutta erityisestä syystä, tilanpuutteen vuoksi kahviautomaateissa voidaan käyttää lyhennettä maidoke", ylitarkastaja Tytti Itkonen sanoo.
Ja kun maidonkorvike äänestyksen sulkeutuessa perjantaina varmistui ääniharavaksi keräten 619 eli 33 prosenttia annetuista 1 861 äänestä, kertaalleen hylätty maidoke myös samalla voitti kilpailun, vaikkei enää ollut ehdollakaan.
Toiseksi tuli vaalenne (419 ääntä, 23 prosenttia) ja kolmanneksi kahvinvaalenne (277 ääntä, 15 prosenttia).
Helsingin Sanomat palkitsee 20 ehdottajaa kirjapalkinnoin. Voittajille tiedotetaan henkilökohtaisesti palkinnoista ensi viikolla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi