lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kesän kuumuus kasvattanut kivennäisvesien suosiota

4.8.2010 23:05

Suomalaiset ovat sammuttaneet kuuman kesän tuomaa janoa erityisesti kivennäisvedellä ja virvoitusjuomilla. Niiden myynti on suurten panimoiden mukaan kasvanut poikkeuksellisen paljon heinäkuussa. Kasvu alkoi heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla muutama päivä sen jälkeen, kun helleputki pamahti käyntiin.

"Selkeät ykköskasvajat ovat vedet ja virvoitusjuomat. Rajut kasvut ovat juuri alkoholittomissa tuotteissa", kertoo Hartwallin kaupallinen johtaja Aki Käyhkö.

Sama on havaittu selvästi myös Sinebrychoffilla ja Olvilla: Alkoholittomat kuplavedet vetävät. Siiderissä ja lonkerossa on pientä kasvua, mutta oluen menekki on pysynyt suunnilleen ennallaan.

"Juomia, joissa on enemmän erilaisia suoloja, magneesiumia ja kalsiumia, on ihan selkeästi myyty voimakkaammin. Kun ihminen hikoilee, suoloja poistuu", sanoo Olvin myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Auvola.

Panimoiden mukaan oluen kulutus on pysynyt vuodesta toiseen varsin vakiona. Sitä juodaan paljon säässä kuin säässä, eikä suurta kasvua ole odotettavissa.

Veden ja limujen juominen alkoholipitoisten juomien sijaan on linjassa jo jonkin aikaa jatkuneen alkoholinkäytön vähenemisen kanssa.

"Alkoholin kokonaiskulutus on ollut Suomessa laskussa nyt kaksi vuotta", kertoo Valviran tietohallintopäällikkö Lennart Wahlfors.

Viime vuonna alkoholin kokonaiskulutus väheni lähes kaksi prosenttia ja sataprosenttista alkoholia meni asukasta kohden 10,2 litraa eli 0,2 litraa vähemmän kuin vuonna 2008.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko hellekesä lisännyt alkoholinkulutustasi?

Alkon heinäkuun myynti ei tue käsitystä, että helle kasvattaisi suomalaisten viinanhimoa.

Kyllä 21% Ei 79%

Vastanneita 7807

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.