lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kesien rankkasateet voimistuvat

27.5.2008 10:00 | Päivitetty: 27.5.2008 12:58

Mika Ranta / hs

Raju ukkosmyrsky sai kadun tulvimaan Mannerheimintiellä Kiasman edustalla viime heinäkuussa.

Raju ukkosmyrsky sai kadun tulvimaan Mannerheimintiellä Kiasman edustalla viime heinäkuussa.

Ilmastonmuutos näkyy Suomessa muun muassa rankkasateiden voimistumisena kesällä. Samalla tulvien riski kasvaa varsinkin kaupungeissa, missä on paljon asvaltoituja ja muita vettä läpäisemättömiä alueita.

Ennusteiden mukaan kesän rankkasateet voimistuvat jopa enemmän kuin kesän koko sadesumma.

"Ja rankimmat sateet voimistuvat, vaikka kesän sadesumma ei kasvaisikaan", kertoi erikoistutkija Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitokselta aihetta käsitelleen tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Varsinkin kaupungit ovat olleet kiinnostuneita rankkasateiden riskin tunnistamisesta. Kysehän on paitsi inhimillisistä myös suurista aineellisista vahingoista. Kun Porissa satoi viime elokuussa kolmessa tunnissa yli 100 milliä, vahingot olivat noin 20 miljoonaa euroa.

Suomalaiset muistavat varmasti karvaasti myös elokuun 2005, jolloin rankkasade pilasi tunnelman Helsingissä yleisurheilun MM-kilpailuissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.