lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Keskustan veroekspertti Lintilä voisi harkita kirkon verotulojen nostoa

1.3.2009 16:44

Keskustan veroasiantuntija, kansanedustaja Mika Lintilä voisi harkita sitä, että evankelisluterilaisen kirkon osuutta yhteisöverosta nostettaisiin. Kyseessä voisi hänen mukaansa olla suhteessa samanlainen nosto, kuin mitä kunnille on lupailtu taantuman takia.

Arkkipiispa Jukka Paarma ehdotti sunnuntain Kalevassa, että osuutta yhteisöverosta nostettaisiin. Hän kertoo, että lisätuloja tarvitaan, koska taantuma ja jäsenkato syövät kirkon taloutta, mutta sen yhteiskunnallisten tehtävien määrä ei ole vähenemässä.

Esimerkiksi hautaustoimen menot eivät pienene taantumasta huolimatta.

"Ymmärrän nämä perusteet, kun jäsenistö vähenee, mutta tehtävät ei. Liikkumatila on kuitenkin ahdas, ja kuntien tilanne on peruspalvelujen turvaajana merkittävämpi", valtiovarainvaliokunnan verojaoksen puheenjohtaja Lintilä sanoi STT:lle.

Kirkko saa valtiolta osuuden yhteisöverosta, koska kirkko hoitaa muun muassa väestökirjanpitoa, kulttuurirakennusten suojelua ja hautausta.

Kirkon osuus verosta on nykyisin 1,75 prosenttia, kun se kymmenen vuotta sitten oli noin 3 prosenttia.

Suurin osa tuloista kertyy kuitenkin yksittäisten ihmisten maksamasta kirkollisverosta. Yhteisöveron osuus kirkon tuloista on noin kymmenen prosenttia.

Kirkolla on Kauppalehden viime syyskuussa tekemän selvityksen mukaan jättiomaisuus. Vuonna 2007 evankelisluterilaisen kirkon ylijäämä oli noin 45 miljoonaa euroa, kassassa oli likvidejä varoja noin 800 miljoonaa euroa ja varallisuuden tasearvo oli noin kolme miljardia euroa.

Kirkon omavaraisuusaste oli myös korkea, 92 prosenttia. Korollista velkaa oli puolestaan noin 56 miljoonaa euroa.

"En tunne kirkon varallisuustilannetta. Mutta jos tilanne on se, että kirkolla on merkittävää varallisuutta, jota he eivät vain ole käyttäneet, niin totta kai se pitää huomioida", Lintilä sanoi.

Arkkipiispa Paarman mukaan kirkon tarpeet on jo tehty tiettäviksi valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok) ja pääministeri Matti Vanhaselle (kesk).

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.