perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
HS-GALLUP

Kielteinen julkisuus tekee ihmisestä monien mielissä rikollisen

22.9.2007 22:30

Joka neljäs suomalainen luulee virheellisesti, että suurlähettiläs Alpo Rusi olisi tuomittu rikoksesta, vaikka suojelupoliisin vakoiluepäily ei todellisuudessa johtanut edes syytteeseen.

Kielteinen julkisuus leimaa ihmisen usein rikoksesta tuomituksi, vaikka hänet on todellisuudessa todettu syyttömäksi tai häntä ei ole edes epäilty rikoksesta.

HS-Gallupin mukaan näin on käynyt myös muun muassa entiselle pääministerille Anneli Jäätteenmäelle ja entiselle huippuhiihtäjälle Jari Isometsälle. Lähes joka toinen suomalainen luulee virheellisesti, että heidät olisi tuomittu rikoksesta.

Suomen Gallup kysyi Helsingin Sanomien toimeksiannosta suomalaisilta, ketkä 31:stä kyselyyn valituista ihmisestä on tuomittu rikoksista.

Nimet lueteltiin vastaajille, joiden piti kunkin nimen jälkeen ilmoittaa, jos nimetty oli heidän mielestään tuomittu.

Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse tuhatta suomalaista.

Tampereen yliopiston imagotutkija Erkki Karvonen päättelee tulosten perusteella, että ihmisillä menevät helposti rikosoikeudelliset, poliittiset ja moraaliset tuomiot sekaisin.

Karvosen mielestä on ongelma, että kielteinen julkisuus muuttuu ihmisten mielissä helposti rikostuomioksi.

"On oikeudenkäynnin lopputulos mikä tahansa, niin ihminen on leimattu ja tuomittu", europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki huomauttaa.

Käräjäoikeus vapautti hänet syytteistä tietovuoto-oikeudenkäynnissä, mutta silti liki joka toinen suomalainen uskoo hänen saaneen langettavan tuomion.

Neljännes vastaajista oli sitä mieltä, että Turun entinen piispa, kansanedustaja Ilkka Kantola on tuomittu rikoksesta.

Kantola jätti piispan virkansa, kun hänen avioliiton ulkopuolinen suhteensa paljastui.

Kantola pitää tulosta aika hätkähdyttävänä: "Herää kysymys, että noinko väärä kuva ihmisillä syntyy lähinnä iltapäivälehtien kirjoittelusta."

Kyselyn perusteella pienoisen rikosmaineen saaminen ei välttämättä edellytä edes julkista kohua.

Lähes joka kymmenes vastaaja uskoo, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tuomittu, vaikka hän ei ole juuri kohuja aiheuttanut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.