13.10.2008 14:32
Tampere. Kirkko on ottanut käyttöön uuden keinon taistelussa kirkosta eroamista vastaan.
Eroakirkosta.info on Tampereen seurakuntien vastaveto vapaa-ajattelijoiden eroakirkosta.fi-sivulle.
Tampereen vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma huomauttaa, että sivustojen ulkoasut ovat hyvin samankaltaiset. Molemmissa on käytetty oranssia taustaa, jonka päällä on pyöristetyillä muodoilla tekstikenttiä. Karisma ei pidä tätä nettimaailman hyvien tapojen mukaisena.
"En usko, että tämä vaikuttaa kirkosta eroamiseen millään tavalla, mutta tyyli ei ole ehkä paras mahdollinen. Lisäksi etusivulla ei näy heti, kuka sivun takana on. Kertoisivat rehellisesti kenen projekti tämä on, kuten me kerromme", Karisma huomauttaa.
Sivuston perustaja Ilkka Kalmanlehto Tampereen seurakuntayhtymästä myöntää, että samankaltaisuus on tarkoituksenmukaista.
"Taustatieto-osiossa on selkeästi tuotu esille, kuka sivuston on tuottanut."
Karisma muistelee, että vastaava sivusto on pystytetty myös aiemmin.
"Eroakirkosta.com-sivusto oli jonkun papin tekosia, mutta sitä ei seurakunnassa pidetty soveliaana siinä vaiheessa."
Myös nyt seurakuntien sivuston lähestymistapaa on kritisoitu, myös kirkon sisältä käsin.
"Suurin osa kommenteista on kuitenkin ollut kannustavia. Haukkuja on tähän mennessä tullut yhden käden sormin laskien. Kannustusta on tullut hyvin korkeiltakin tahoilta kirkon organisaatiossa", Kalmanlehto kertoo.
Sivustolta löytyvät ohjeet kirkosta eroamiseen, mutta niiden kylkeen on laitettu liittymisohjeet.
"Verkkoympäristössä elävät nuoret eroavat kirkosta, jos ovat niin päättäneet. Tämä ei ole missään tapauksessa mikään käännyttävä sivu", Kalmanlehto esittää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi