28.8.2007 22:00
Turun Mikaelin seurakunnan antama suojapaikka iranilaiselle Naze Aghaille ei estänyt poliisia ottamasta etsintäkuulutettua naista säilöön torstaina Helsingissä.
Ulkomaalaispoliisin tutkimusyksikön johtajan Jaakko Heinilän mukaan poliisi toimii ulkomaalais- ja poliisilain pohjalta. Tässä tapauksessa laki siis asettuu kirkon antaman suojapaikan edelle.
Aghai haki aikaisemmin Suomesta turvapaikkaa, ja sai siihen Ulkomaalaisvirastolta (Uvi) kielteisen päätöksen. Tämän jälkeen hänet on määrätty poistumaan maasta.
Heinilä kertoo, että kurdinaisen säilöön ottamisessa on kyse turvaamistoimista, sillä Aghai on aikaisemmin jättänyt saapumatta Turun poliisin maasta poistumista koskevaan puhutteluun. Koska Aghai ei saapunut puhutteluun, hänestä annettiin etsintäkuulutus.
Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen sekä Turun naiskeskuksen toiminnanjohtaja Raija Ala-Lipasti ovat ymmällään säilöön ottamisesta. Heidän mukaansa poliisi on ollut tietoinen Aghain olinpaikasta, muttei ole tehnyt asialle mitään.
Aghai otettiin säilön sen jälkeen, kun hän kävi viime viikon torstaina Uvissa turvapaikkaa koskevissa kuulusteluissa. Ala-Lipastin mukaan poliisi pysäytti Uvista lähteneen auton, ja vei Aghain Metsälän säilöönottokeskukseen Helsinkiin.
Turvapaikan uudelleen hakeminen ei Heinilän mukaan poista voimassaolevaa etsintäkuulutusta.
"Ketään ei olla kuitenkaan vielä käännyttämässä pois vaan ensin odotetaan Uvin uusi päätös", Jaakko Heinilä korostaa.
Naze Aghain turvapaikan hakemista koskevan uusintapuhuttelun pöytäkirja tarkastetaan ensi torstaina. Uvin tulosalueen johtajan Matti Heinosen mukaan uusintapuhuttelun jälkeen turvapaikkapäätöksen saamiseen mennee muutamia viikkoja. Päätöstä Aghai odottaa Metsälän säilöönottokeskuksessa.
Amnesty muistuttaa velvoitteista Iraniin palautettaessa 5.9.2007
Kirkon suojelema kurdinainen käännytettiin Suomesta 3.9.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi