18.8.2008 5:04
Helsinkiläinen Kirsi Vahla, 46, hengittää hengityskanyylin avulla, ja puhe on epäselvää. Hän liikkuu pyörätuolilla. "Kädet näyttävät terveiltä, mutta niistä on kadonnut hienomotoriikka", hän kertoo.
Vahla pystyy kuitenkin näppäilemään tietokonetta ja mikä tärkeintä – maalaamaan tauluja. Myös aviomies Asmo Vahla maalaa. Pariskunnan taide komistaa kontulalaiskotia.
Aivoverenvuodon seurauksena Kirsi Vahla vammautui vaikeasti 1979. "Lääketieteen nykyisin keinoin olisin selvinnyt vähin vammoin tai parantunut."
Vahla tarvitsee apua "ihan kaikessa", ruuanlaitossa, asioinnissa, pukeutumisessa, peseytymisessä, syömisessä. Onneksi hän on löytänyt "maailman parhaan avustajan".
Avustaja Päivi Nyholm puhkeaa tunnustuksesta hymyyn. Muuten hän on kuin itse rauhallisuus. Lähihoitaja Nyholm on Vahlan apuna 40 tuntia viikossa, minkä lisäksi auttamassa käy keikka-avustajia kymmenen tuntia viikossa.
Nyholmin palkka on kuukaudessa 1 500–1 600 euroa riippuen viikonloppu- ja iltatuntien määrästä.
Kirsi Vahla soisi, että kaikilla vammaisilla avustajatilanne olisi yhtä hyvä kuin hänellä. "Kyse on ihmisoikeuksista. Jokainen ihminen on oikeutettu riittävän ihmisarvoiseen elämään."
Vammaisfoorumi ihmettelee Kuntaliiton kantaa henkilökohtaiseen avustajaan 18.8.2008
Vammaisille oikeus ilmaiseen henkilökohtaiseen apuun 18.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi