26.4.2010 17:25 | Päivitetty: 27.4.2010 0:35
Pääradan junaliikenne käynnistyi pikku hiljaa kello 20 jälkeen. VR ajoi loppuillan lähiliikenteen T-junina Pasilan ja Riihimäen välillä. T-junat pysähtyivät kaikilla väliasemilla lukuunottamatta Käpylää ja Oulunkylää.
Kaukojunat kulkivat mahdollisuuksien mukaan, mutta useat myöhästyivät jopa tunteja.
Illalla muun muassa Helsingistä Ouluun, Kajaaniin ja Tampereelle lähteneet junat kulkivat noin puolitoista tuntia myöhässä.
Pääradan liikenne katkesi kello 17 jälkeen, kun henkilöjuna putosi raiteilta Helsingin rautatieaseman edustalla. Vaurioiden korjaaminen kestää VR:n mukaan tiistai-iltapäivään saakka.
Pasilan asemalla oli silminnäkijän kertoman mukaan illan suussa kova mylläkkä. Ihmiset odottivat asemalla junia, ja monet valittivat, etteivät kuulutukset kuulu.
Helsinkiin päin matkalla ollut juna suistui kiskoilta ratapihan laitureita lähellä olevan vaihteen kohdalla ravintola Kaisaniemen edustalla. Vaunu törmäsi sähköradan rakenteisiin ja sähköpylväs kaatui vaunun päälle. Raiteet vääntyivät onnettomuudessa pahasti.
Tiettävästi kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut rytäkässä.
Miksi juna suistui raiteilta, ei paikalle ehtinyt VR:n turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen kello 19:n aikaan osannut vielä sanoa.
"Syytä ei tässä vaiheessa pysty vielä sanomaan. Suuripiirteisesti voi sanoa vain, että vika voi olla ollut joko radassa tai kalustossa", Poutiainen sanoi HS:lle.
Onnettomuustutkinta alkoi välittömästi selvittää turman syytä.
Kiskoilta pudonnut juna ajoi raiteella kuusi. Poutiaisen mukaan liikenne on jouduttu sulkemaan yhdeksältä raiteelta.
"Tämä vaikeuttaa liikennöintiä erittäin paljon", Poutiainen sanoi. Samalla hän varoitti tiistain matkustajia varautumaan peruutuksiin.
"On syytä varautua siihen, että pääradan liikenteessä on ongelmia. Lähiliikenteen vuoroja joudutaan perumaan, mutta ongelmat ulottuvat myös kaukoliikenteeseen."
Rantaradalla junaliikenne on jatkunut koko ajan, joskin viivästyksiä voi olla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi