perjantai 18.4.2014 | Valto, Valdemar  Onnittele e-kortilla

Kiusaaminen alkaa usein jo päiväkodissa

15.2.2010 8:11

Emilia Jääskeläinen, 6, piirsi kuvan kiusaamisesta HS:n pyynnöstä.

Emilia Jääskeläinen, 6, piirsi kuvan kiusaamisesta HS:n pyynnöstä.

Lapsen eristäminen ryhmän ulkopuolelle on yleisintä kiusaamista päiväkodissa. Myös nimittely, kiristäminen ja töniminen ovat päiväkotien arkipäivää.

Ääritapauksissa eristetyt lapset ovat jopa ostaneet rahalla kiusaajia kavereikseen.

Suunnittelijat Laura Kirves ja Maria Stoor-Grenner seurasivat kiusaamista kahdeksassa päiväkodissa. He huomasivat, että eristäminen voi tapahtua jopa aikuisten huomaamatta. Lapset näyttävät hoitajien silmissä leikkivän kiltisti keskenään, mutta eristettävälle onkin annettu leikissä kuolleen ihmisen rooli.

Päiväkodeissa myös tönitään ja potkitaan, mutta fyysistä väkivaltaa on selvityksen mukaan vähemmän kuin ehkä yleisesti luullaan.

HS pyysi myös lukijoilta kirjoituksia kiusaamisesta. Moni kertoi, miten päiväkodeissa kiusaamiseen ei puututtu tai sitä ei otettu vakavasti.

Erään lukijan lasta oli poikaporukka moneen otteeseen potkinut. Kun vanhemmat ottivat yhteyttä päiväkotiin, johtaja totesi, että "lapset selvittävät välinsä itse" ja "lapsen pitää selviytyä elämästään".

Päiväkodeissa tapahtuva kiusaaminen on jäänyt julkisessa keskustelussa koulukiusaamisen jalkoihin. Tänä keväänä julkaistava selvitys on ensimmäinen aiheesta.

Kirves huomauttaa, että riitoihin on tärkeä puuttua jo päiväkodissa. Jos kiusaaminen jatkuu kouluun, ratkaiseminen on jo paljon hankalampaa.


Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>