lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kiusaaminen saatiin vähenemään kokeilukouluissa

6.8.2008 10:01

Koulukiusaamisen ehkäisyyn ja vähentämiseen tähtäävä KiVa Koulu -ohjelma tuntuu tepsivän, mikäli ensimmäisiin tuloksiin on luottamista.

Sekä toistuvasti kiusatuksi joutuvien että muita kiusaavien oppilaitten osuus väheni kokeilukouluissa vuoden aikana noin 40 prosenttia. Myös kouluilmapiiri ja opiskelumotivaatio kohentuivat.

Myönteiset tulokset näkyivät oppilaitten omissa ja tovereitten arvioissa. Myös opettajien tietämys koulukiusaamisesta lisääntyi kokeilukouluissa tuntuvasti verrattuna kontrollikouluihin.

Tutkijoitten mukaan tulokset ovat kansainvälisestikin merkittäviä.

Ohjelman keinoihin kitkeä kiusaamista kuuluvat muiden muassa keskustelut ja harjoitukset oppitunneilla, vanhempien opas, julisteet ja välituntivalvojien huomioliivit.

Tietokonepelissä oppilaat seikkailevat virtuaalisessa Kivalan koulussa, jossa autetaan kiusattuja kavereita. Myös selvittelykeskusteluja käydään.

Opetusministeriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty ohjelma kohdistettiin lukuvuonna 2007–2008 yli 4 000 oppilaaseen peruskoulun 4.–6. luokilla.

Tänä syksynä vastaava kokeilu alkaa vuosiluokilla 1–3 ja 7–9, minkä jälkeen ohjelmaa levitetään laajemmallekin. Kaikkien koulujen saataville se on tulossa 2009.

Opetusministeri Sari Sarkomaan (kok) mielestä nyt löydetyt keinot on saatava nopeasti kaikkien koulujen käyttöön: "Koulukiusaamiseen puututtaessa on noudatettava ehdotonta nollatoleranssia."

Koulukiusaamisesta on puhuttu Suomessa paljon, mutta sitä ei ole saatu juuri vähenemään. Kouluterveyskyselyjen mukaan vähintään kerran viikossa kiusattuja on 8.–9. luokkien oppilaista noin kahdeksan prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.