23.11.2009 17:57
Jos matkustaja on jäänyt jumiin Ahvenanmerelle laivan rikkoutumisen vuoksi, ei tarvitse pelätä työpaikkansa menettämistä, vaikka jäisikin pois työvuorostaan.
"Tällöin on ollut pois ylivoimaisen esteen takia, eikä työnantaja voi irtisanoa. Mutta jos esimerkiksi lentosi peruuntuu, ja sinulla olisi mahdollisuus etsiä korvaava lento ja ehtiä siten työvuoroosi, saatetaan joutua pohtimaan, mitä työntekijältä voi kohtuudella edellyttää", sanoo hallitusneuvos Tarja Kröger työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Juuri kohtuullisuus on tässä ydinkäsite.
"Viime kädessä on kyse siitä, voidaanko työnantajalta kohtuudella edellyttää työsopimuksen jatkamista."
Kröger täydentää, että hyväksyttävästä syystä pois työstä jääminen ei ole palkkauksen osalta sama asia kuin sairausloma.
"Sairauslomalta saa palkan, mutta esimerkiksi laivan myöhästyminen ei ole palkanmaksuperuste poissa olleille työtunneille."
Jos on kuukausipalkalla, työnantaja voi edellyttää ylivoimaisen esteen vuoksi pois työstä jääneeltä korvaavien työvuorojen tekemistä. Niistä on kuitenkin ilmoitettava ajoissa, eikä lepoaikasäännöksiä saa rikkoa.
Baltic Queen tuuraa Silja Europaa pikkujouluviikkoina 24.11.2009
Vikingin Gabriella lähti teknisen vian takia myöhässä Tukholmaan 24.11.2009
Silja Europa ei kulje viikkoon – tuhansien risteily peruuntuu 23.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi