26.6.2007 22:21
Kokoomus on säilyttänyt asemansa Suomen suurimpana puolueena, joskin äärimmäisen niukasti. Suomen Gallupin kesäkuussa tekemän kyselyn mukaan kokoomusta äänestäisi 23,2 prosenttia suomalaisista. Toisellakin suurella hallituspuolueella menee hyvin. Keskustan kannatus on 23 prosenttia.
Pääoppositiopuolue Sdp sai kyselyssä 21,5 prosentin kannatuksen.
Kolmen suuren kannatusarviot osuvat 1,7 prosenttiyksikön haarukkaan. Kärki on tiivistynyt, sillä edellisessä HS-Gallupissa huhti–toukokuun vaihteessa kärjessä olleen kokoomuksen ja kolmantena olleen Sdp:n välinen ero oli 2,2 prosenttiyksikköä.
Kummassakin kyselyssä erot ovat kuitenkin niin pienet, että ne mahtuvat tutkimuksen virhemarginaaliin, joka on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Hallitusvastuu ei ole painanut vihreiden kannatusta, sillä se on noussut eduskuntavaaleista lähtien. Nyt se on yhdeksän prosenttia. Vihreät on kuronut kaulaa neljänneksi suurimpaan puolueeseen, vasemmistoliittoon, jonka kannatus on nyt 8,3 prosenttia.
Neljännen hallituspuolueen eli Rkp:n kannatus on laskussa, samoin oppositiossa olevien kristillisdemokraattien.
Sirpalepuolueista vain perussuomalaisten kannatus on nousussa. Timo Soinin luotsaamalle oppositiovoimalle mitataan nyt tasan viiden prosentin kannatus.
Kaiken kaikkiaan muutokset puolueiden kannatuksissa ovat olleet vaalien jälkeen erittäin pieniä. Suurin muutos prosenttiyksiköissä laskettuna lankeaa perussuomalaisille, jonka kannatus on noussut maalisvaaleista 0,9 prosenttiyksikköä. Kaikkien muiden puolueiden kannatusten muutokset ovat vaatimattomampia.
Suomen Gallup kysyi Helsingin Sanomien toimeksiannosta myös kansalaisten äänestysvarmuutta. Samoin kuin huhti–toukokuussa tehdyssä kyselyssä, nytkin 46 prosenttia vastaajista on täysin varmoja poliittisesta kannastaan.
Suurten puolueiden kannattajien keskuudessa äänestysvarmuus on vakaan korkea. Kaikkein epävarmimpia ovat vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat.
Suurin romahdus äänestysvarmuudessa on tapahtunut vasemmistoliiton joukoissa. Kun maaliskuussa vasemmistoliittoa äänestävistä 56 prosenttia oli täysin varmoja kannastaan, nyt heitä on enää 38 prosenttia.
TIETOKULMANäin tutkittiin 26.6.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi