lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä

9.2.2010 8:00 | Päivitetty: 9.2.2010 19:10

Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Monissa perheissä asetetaan rajoja lapsille muun muassa internetissä vietetyn ajan määrään.

Monissa perheissä asetetaan rajoja lapsille muun muassa internetissä vietetyn ajan määrään.

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten internetin käyttöä, käy ilmi Meidän Perhe -lehden ja Microsoftin teettämästä kyselystä.

Yleisin tapa rajoittaa nettisurffailua on sijoittaa tietokone paikkaan, jossa vanhemmat voivat valvoa sen käyttöä. Lisäksi monissa perheissä keskustellaan lapsille sopivista nettisivuista ja asetetaan aikarajat netissä vietettävälle ajalle.

Hieman yli neljännes vanhemmista pelkää lapsen turvallisuuden puolesta internetissä ja sen sosiaalisissa verkostoissa. Eniten huolestuttavat epätoivottaviin henkilöihin tutustuminen, väärällä henkilöllisyydellä esiintyvät ihmiset sekä lapsen tai omien tietojen joutuminen vääriin käsiin.

Lasten äidit ovat isiä useammin huolestuneita internetin turvallisuuteen liittyvistä seikoista.

Valtaosa vanhemmista kokee, että heillä on oikeus tietää mihin internetin yhteisöihin lapset kuuluvat ja valvoa heidän käyttämiään sivustoja.

Meidän Perhe -lehden ja Microsoftin tutkimukseen haastateltiin yli 1 100 suomalaisvanhempaa.

Nuoriso-ohjaaja Tuija Routamaa sai hieman toisenlaisia tuloksia. Hänen mukaansa lapset käyttäytyvät netissä varsin uskaliaasti, eivätkä vanhemmat tiedä sitä. Routamaa tutki pro gradussaan hervantalaisten kuudesluokkalaisten riskikäyttäytymistä netissä.

Tutkijan mukaan 62 prosenttia kuudesluokkalaisista saa päättää itse, millä sivulla käy. Peräti 62 prosenttia vanhemmista ei ollut nähnyt lastensa nettiin laittamia kuvia tai proffileja. Tytöistä jopa 37 prosenttia oli tavannut nettitutun kasvokkain.

"Vanhemmat eivät ymmärrä, mitä vaaroja netissä on", Routamaa sanoo.


Aiheesta lisää keskiviikon Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.