perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kolme nuorta kuoli auton törmättyä puuhun Oulussa

5.6.2009 6:07 | Päivitetty: 5.6.2009 9:07

Matti Ruottinen

Kolme ihmistä kuoli onnettomuudessa Oulussa Välivainion asuntoalueella Siirtolantiellä puoli neljän aikaan aamuyöllä.

Kolme ihmistä kuoli onnettomuudessa Oulussa Välivainion asuntoalueella Siirtolantiellä puoli neljän aikaan aamuyöllä.

Kartta: Turmapaikka Siirtolantiellä

Oulu. Kolme oululaista nuorta kuoli henkilöauton rajussa ulosajossa Oulun Välivainion kaupunginosassa varhain perjantaiaamuna. Turma sattui hieman ennen kello neljää Siirtolantiellä, jossa auto paiskautui katto edellä puuhun. Siirtolantiellä on 40 kilometrin nopeusrajoitus.

”Auton on täytynyt tulla Siirtolantietä vähintään sadan kilometrin tuntinopeudella tähän vasemmalle kaartuvaan tiukkaan mutkaan”, kertoo aamulla paikalle saapunut oululainen Jouko Puhakka. Hän toimii turvatarkkailijana ensi viikonloppuna Espoossa järjestettävässä Maxell-rallissa.

”Auto on lähtenyt jo asfaltilla oikealle sivuluisuun ja törmännyt katukivetyksen reunaan, jolloin se on kääntynyt kyljelleen ja paiskautunut päin vankkaa petäjää”, Puhakka tulkitsee katuun ja nurmikkoon jääneitä jälkiä.

Männyn kaarna on irronnut laajalta alueelta vajaan kahden metrin korkeudelta. Puun juurella on runsaasti muovia ja auton korin sirpaleita.

Onnettomuusauto on jo siirretty Oulun palolaitoksen pihaan.

Ulosajossa menehtyneet ovat syntyneet 1980-luvulla. Turmassa kuoli kaksi miestä ja yksi nainen.

Onnettomuudessa pahoin vaurioitunut auto oli noin kaksikymmentä vuotta vanha.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.