sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Konginkankaan turmarekan kuljettaja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Suuronnettomuus johtui kuljettajan huolimattomuudesta

1.6.2006

ÄÄNEKOSKI. Äänekosken käräjäoikeus tuomitsi Konginkankaan bussiturman aiheuttaneelle paperirekan kuljettajalle kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, 23 kuolemantuottamuksesta sekä kolmesta vammantuottamuksesta.

Tuomio julkistettiin keskiviikkona. Omaisten korvausvaatimukset oikeus hylkäsi lakiin perustumattomia, koska onnettomuus ei johtunut törkeästä huolimattomuudesta eikä tahallisuudesta.

Kuljetusyhtiö Transpoint sai 10000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön entistä toimitusjohtajaa vastaan nostetut syytteet oikeus jätti tutkimatta, sillä toimitusjohtaja oli tuomittu sakkoihin jo aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa samaan asiaan liittyneestä teosta. Tapauksen käsittely on kesken Helsingin hovioikeudessa.

Oikeus korosti, että 42-vuotias Nummi-Pusulassa asuva raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ajoi liikenneturvallisuutta vaarantaen liian lujaa. Hänen olisi pitänyt sopeuttaa nopeus tien kunnon, sään, kelin, näkyvyyden, ajoneuvon kuormituksen, kuorman laadun ja liikenneolojen mukaan.

"Liiallisesta tilannenopeudesta johtuen kuljettaja menetti ajoneuvoyhdistelmän hallinnan", käräjätuomari Markku Aalto kiteytti.

Rikosoikeudellisesti onnettomuus johtui siitä, että kuljettaja rikkoi huolimattomuudellaan tieliikennelakia.

Ammattikuljettajana hän tiesi liialliseen ajo- ja tilannenopeuteen liittyvän vaaran ja sen, että raskaasti lastatun ajoneuvoyhdistelmän hallinnan menetyksestä aiheutuu vaaraa muille tiellä liikkujille.

Kuljettajan koeaika ehdollisen rangaistuksen toimeenpanemiseksi päättyy 30. syyskuuta 2007.

Suomen maantieliikenteen historian pahin onnettomuus sattui yöllä 19. maaliskuuta 2004 nelostiellä Äänekosken Konginkankaalla. Paperilastissa olleen rekan ja linja-auton kolarissa kuoli 23 ihmistä ja 14 loukkaantui.

Oikeuden mukaan tilanne tuli rekan kuljettajan eteen yllätyksellisesti, vaikkakaan ei ennalta arvaamattomasti. Erittäin liukas keli ja jäätynyt tienpinta olivat ulkoisia syitä, eikä kuljettajan huolimattomuuden aste ollut oikeuden mukaan lähellä törkeää huolimattomuutta tai piittaamattomuutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.