lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Kopioinnin paljastin narauttaa yliopiston tekstivarkaat

28.10.2007 21:02

Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY) on kehitetty ja otettu käyttöön Nalkiksi nimetty kopioinnin paljastin, joka seuloo vastaavuudet tekstimassoista ja tunnistaa netistä napatut pätkät.

"Tarkoitus on löytää tunnistimen avulla semmoiset kohdat, jotka ovat samoja kahdessa eri työssä", selvittää tutkija Petri Sirkkala ohjelmistotekniikan laitokselta.

Kun hakukone etsii jotain tiettyä fraasia, tunnistin tai vertain vertailee laajemmin isoja kokonaisuuksia kuten harjoitustöitä. Nalkki pilkkoo tekstin osiin ja vertaa sitä verkosta hakukoneiden avulla löytyvään aineistoon.

"Työkalusta haluttiin tehdä sellainen, että sitä voitaisiin käyttää tehokkaasti hyväksi kaikilla TTY:n laitoksilla ja mahdollisesti myös yliopiston ulkopuolella", sanoo lehtori Santeri Repo teollisuustalouden laitokselta.

Repo on ollut mukana tunnistimen kehitystyössä vuodesta 2006.

Plagiaatintunnistinta alettiin kehittää massakurssien harjoitustöiden suuren määrän takia.

"Kun kurssilla on vaikka 200 opiskelijaa, joista jokainen palauttaa 15 harjoitustyötä, tekee se yhteensä 3 000 työtä", Sirkkala selvittää.

Esimerkiksi tietotekniikan peruskurssilla syksyllä selviä plagiointitapauksia löytyi lähes 400 harjoitustyön joukosta viisi. Oli joko plagioitu toisilta tai kierrätetty edellisvuosien töitä. Ohjelmoinnin peruskurssilla jää vuosittain kiinni useita kymmeniä harjoitustöitään kopioineita.

Sirkkalan mukaan koottuja valtakunnaallisia tietoja kopiointitapauksista tai yrityksistä ei ole.

"Yksi tunnistimen tarkoitus on olla myös pelotin eli ehkäistä ennalta plagiointia", Sirkkala sanoo.

Toisinaan yliopistoissa paljastuu isompiakin opinnäytevarkauksia. Kesällä Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräajaksi, koska tämä oli jättänyt keväällä esitarkastukseen kokonaan internetistä kopioidun gradun.

Kyseessä oli venäjänkielinen työ slavistiikan ja baltologian laitokselle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.