lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Koulupojalle ehdollista vankeutta pikkutytön raiskauksesta

9.1.2008 15:59

Kauhajoki. Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 17-vuotiaan koulupojan ehdolliseen vankeuteen pikkutytön raiskauksesta. Tyttö oli tapauksen sattuessa 8-vuotias.

Raiskaus tapahtui Kauhajoella vuosi sitten tammikuussa. Poika pysäytti kotiin pyöräilemässä olleen tytön ja vei tämän läheiseen autiotaloon. Siellä poika oli ainakin kolme kertaa sukupuoliyhteydessä tytön kanssa.

Käräjäoikeuden mukaan rikos tehtiin erityisen nöyryyttävällä tavalla hyväksikäyttämällä tytön puolustuskyvyttömyyttä.

Oikeus tuomitsi pojan nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodeksi ja 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Lisäksi poika joutuu korvaamaan uhrille yhteensä 11 000 euroa kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä.

Tyttö kertoi aluksi poliisille, että hyväksikäytössä olisi ollut mukana useita poikia. Nyt tuomittu poika ilmoittautui itse poliisille ja tunnusti teon. Hänen mukaansa tekoon ei osallistunut muita. Poika oli tuolloin 16-vuotias.

Juttu käsiteltiin Kauhajoella suljetuin ovin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.