26.9.2008 5:00
Matti Saaren YouTuben profiilisivu poistettiin tiistaina.
Keskusrikospoliisin internetiä tarkkaileva ryhmä ei pysty tekemään oma-aloitteista tiedustelua internetissä. Krp:n nettipoliisien ajasta suurin osa kuluu yleisövihjeiden tarkisteluun.
Kauhajoen surmat lisäsivät rajusti vihjeitä aineistosta, jossa näkyy esimerkiksi aseita. Sisäministeriö ilmoitti keskiviikkona, että krp:n internet-valvontaa tehostetaan lähiajoiksi.
Normaalisti valvontaa tekee krp:ssä kaksi poliisia. Verkkoa päätyökseen seuraavan ylikonstaapelin Jukka Mäkysen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka paljon lisäväkeä tehostaminen tuo.
Ministeriö ei ole luvannut rahaa tai virkoja. Nettivinkkejä tarkistelemaan otetaan väkeä muualta krp:stä.
"Se on sitten muista tärkeistä tehtävistä pois", Mäkynen toteaa. Verkkotiedustelua tekevät poliisit välittävät tietoa epäilyttävistä ilmiöistä joko krp:n sisällä tai paikallispoliiseille.
Viime päivinä on tehty "joitakin" tällaisia ilmoituksia, Mäkynen kertoo.
Se, mihin ilmoitukset johtavat, jää niiden saajien harkittavaksi. Mäkynen ei osaa sanoa, onko ilmoitusten perusteella esimerkiksi kuulusteltu ihmisiä tai tehty kotietsintöjä.
Poliisi on perustanut tutkintalinjan selvittämään ampujaksi epäillyn yhteyksiä muihin samanmielisiin, joita löytyy internetistä, sanoo tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemi.
"Tietyt henkilöt tutkivat sitäkin linjaa, mutta se ei suoraan kuulu tähän murhatutkimukseen", hän sanoo. "Se on tämän tutkinnan ohella ja tietyllä lailla tämän Kauhajoen tapauksen yhteydessä."
Krp:n lisäksi paikallispoliisit voivat tehdä omaa verkkotiedustelua. Ainakin Helsingin poliisilla oli taannoin projekti, jossa se selvitti verkkotiedustelun avulla useita lasten hyväksikäyttöön liittyviä rikoksia.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisilla on melko paljon it-rikollisuuteen keskittyviä tutkijoita.
"Kysymys on siitä, kuinka paljon voidaan siirtää voimavaroja verkkotiedusteluun."
Hän harkitsisi sitä, että poliisiin perustettaisiin oma yksikkö nettirikosten tutkintaan.
Tutkija: Poliisi voisi hyödyntää valvonnassa verkon käyttäjiä 26.9.2008
Kouluampujien ihailijat löytävät samanmielisiä netin videopalveluista ja keskustelusivuilta 26.9.2008
"Vika ei ole verkossa" 26.9.2008
KOMMENTTIYksi viesti miljoonasta 26.9.2008
Krp:lle kymmeniä vihjeitä epäilyttävästä nettimateriaalista 25.9.2008
Sdp vaatii vahvan poliisiyksikön valvomaan internetiä 25.9.2008
Saari kertoi nauttivansa tilanteesta, poliisi kuvaa tekoa teurastukseksi 25.9.2008
Saaren ja Auvisen ei ole havaittu pitäneen yhteyttä 26.9.2008
Rehtori: Saari oli parhaita oppilaitamme mutta ei kiusattu 24.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi