perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kulunut vuosi oli leuto ja sateinen

21.12.2007 6:43

Tänä vuonna talvi, kevät ja syksy olivat tavanomaista leudommat, ja kesä muistetaan parhaiten sateistaan.

Viime talvena tuli lunta tavanomaista enemmän, eteläisimmässäkin Suomessa sitä satoi nietoksiksi asti. Oulun ja Lapin lääneissä lunta tuli tavalliseen talveen verrattuna puolitoistakertaisesti.

Runsaiden lumisateiden vastapainoksi saatiin varhain alkanut ja lämmin kevät. Kevätkuukaudet olivat suurimmassa osassa maassa viiden lämpimimmän joukossa sitten 1900-luvun alun. Toukokuun lopussa lämpötila kiri paikoin jopa hellelukemiin.

Kesä tuli varhain, mutta oli sateinen. Ukkosia oli tavallista vähemmän, tosin 21.8. Etelä-Suomessa riehui niin raju ukkosmyrsky, että siitä jouduttiin antamaan viranomaisvaroitus. Myrsky katkoi sähköjä, haittasi liikennettä ja mykisti radiolähetyksiä.

Vaikka alkukesästä helle ei juuri hellinyt, oli elokuu yksi lämpimimmistä kautta aikojen. Kesän lämpöennätys, 30,7 astetta, mitattiin Parikkalassa 14.8. Helteinen elokuu nosti myös koko kesän keskilämmön tavallista korkeammaksi.

Elohelteet tyssäsivät poikkeuksellisiin kylmiin: kuun viimeisinä öinä Lapissa pakasti ja Enontekiön Kelottijärvellä satoi harvinaisen varhainen ensilumi. Edellisen kerran elokuinen ensilumi satoi vuonna 1986.

Myös syksy oli tavanomaista lämpimämpi. Syyssateita saatiin tavanomainen määrä, tosin syyskuussa muutamalla paikkakunnalla satoi yli 60 milliä vuorokaudessa. Näin rajusti tulee vettä vain kerran 20 vuodessa.

Ensilumi satoi marraskuun alussa. Termisen talven alku eli lämpötilan painuminen pysyvästi nollan alapuolelle koettiin Lapissa pari viikkoa tavallista myöhemmin, muualla Suomessa tavanomaiseen aikaan.

Ilmatieteen laitos alkoi tänä vuonna ennustaa säätä aiempaa pidemmällä aikavälillä. Se julkaisi esimerkiksi ensimmäiset kuukausiennusteensa. Laitoksen mukaan myös nyt alkaneesta talvesta olisi tulossa lauha.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.