23.9.2008 0:01
Ihmiskunta alkaa tänään elää yli varojensa, sillä kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on nyt kulutettu. Ruokaa, puutavaraa ja kalakantoja kulutetaan 40 prosenttia enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan.
Laskelma perustuu Global Footprint Networkin mittauksiin siitä, paljonko ihmiset käyttävät luonnonvaroja. Tutkimuslaitos laskee joka vuosi ekologisen jalanjäljen, joka kuvaa sitä, kuinka suuri alue tarvitaan ihmiskunnan elintason ylläpitämiseen.
Luonnon rajat tulevat tänä vuonna vastaan ennätysaikaisin, 23. syyskuuta. Maailman ensimmäinen ylikulutuspäivä oli 31. joulukuuta 1986. Kymmenen vuotta myöhemmin luonnonvarat käytettiin loppuun marraskuussa, ja ihmiskunta käytti 15 prosenttia enemmän luonnonvaroja kuin maapallo pystyi tuottamaan.
Suomessa luonnonvaroja on suuren pinta-alan vuoksi asukasta kohden laskettuna paljon, tuplasti suomalaisten kulutustasoon verrattuna. Silti hiilidioksidipäästöt ja luonnonvarojen kulutus ovat maailman vertailussa valtavat.
Suomen ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia heti Yhdysvaltojen jälkeen: kulutamme saman verran kuin kanadalaiset, 4,2 kertaa sen verran luonnonvaroja kuin maapallo pystyy tuottamaan.
Suuri jalanjälki johtuu muun muassa pinta-alasta: maanteitä varten on vallattava paljon tilaa luonnolta. Lisäksi pohjoinen sijainti kasvattaa lämmitysenergian tarvetta, ja teollisuuskin tarvitsee paljon energiaa.
Ylikulutuspäivä muistuttaa, että luonnon kyky uusiutua on koetuksella.
Ihmiset ylittävät maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja – biologisesti uusiutuvia maa- ja vesialueita – 1,4-kertaisesti. Ylikulutus on syynä useisiin ympäristöongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen.
Kaikkein nopeimmin ovat kasvaneet ilmastonmuutosta aiheuttavat hiilidioksidipäästöt, joiden sitomiseksi metsät, meret ja suot eivät enää riitä.
Global Footprint Networkin mukaan puolet maapallon ekologisesta jalanjäljestä johtuu hiilidioksidipäästöistä, joiden määrä on kasvanut peräti 700 prosenttia vuodesta 1961.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi