perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kuntaliitto ehdottaa kilometrikorvausten rajoittamista

5.8.2010 15:00 | Päivitetty: 5.8.2010 15:26

Kuntaliitto ehdotti torstaina kilometrikorvauksien rajoittamista maakuntien lentoliikenteen turvaamiseksi. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoi Ylelle, ettei lentoliikennettä nakerra niinkään muu julkinen liikenne, vaan oman auton käyttö työmatkoihin.

Hänen mukaansa verottomien kilometrikorvausten maksamista oman auton käytöstä tulisi arvioida uudelleen.

Veronmaksajain Keskusliitto tyrmäsi Kuntaliiton ehdotuksen tuoreeltaan.

"Verovapaa kilometrikorvaus on työnantajan työntekijälle maksama korvaus siitä, että työntekijä käyttää omistamaansa autoa työnantajan määräämän työmatkan tekemiseen. Siihen ei pidä puuttua", sanoi Veronmaksajain Keskusliiton lakiasiain johtaja Vesa Korpela liiton tiedotteessa.

Autoliitto arvosteli Kietäväisen esitystä epärealistiseksi. Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen huomautti, että autoilijat tuovat valtion kassaan liki seitsemän miljardia euroa vuodessa, ja autoilun vähentäminen alentaisi verotuloja.

Tolvasen mukaan järjestelmä toimii parhaiten, kun yritykset saavat valita tehokkaimman mahdollisen kulkutavan.

Tolvanen muistutti myös. että kilometrikorvaus ei ole palkkaa, vaan kuluihin perustuva korvaus, joka sisältää muun muassa polttoaine-, ylläpito- ja pääomakuluja.

Kietäväinen täsmensi iltapäivällä lausuntoaan tiedotteessa. Hänen mukaansa kilometrikorvauksia tulisi rajoittaa esimerkiksi 300–400 kilometrin mittaisilla, yksityisautoilla tehdyillä matkoilla silloin, kun tarjolla on myös toimivat julkiset liikenneyhteydet.

"Ei ole mitään syytä puuttua sellaisiin työmatkoihin, joita ei julkisilla liikenneyhteyksillä voi toteuttaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Kannustavatko kilometrikorvaukset yksityisautoiluun?

Lyhyiden kotimaan reittilentojen kovin kilpailija työmatkoilla ei ole juna vaan kilometrikorvauksia kerryttävä henkilöauto.

Kyllä 62% Ei 38%

Vastanneita 5717

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.