28.5.2010 13:35
Vähintäänkin kymmenet maahanmuuttajaperheet ovat lähettäneet lapsensa pois Suomesta vastoin näiden tahtoa. Ihmisoikeusliiton selvitys paljastaa, että ainakin 40 lasta tai nuorta on pakotettu tällä vuosikymmenellä muuttamaan toiseen maahan esimerkiksi sukulaisten luo.
Vanhemmat tarkoittavat usein hyvää ja uskovat suojelevansa lastaan. Pahimmillaan lapsi tai nuori voi kuitenkin joutua uudessa maassa heitteille, pakkoavioliittoon tai vaaraan.
Tapaukset vaihtelevat "vaihto-oppilasvuosista" vastentahtoisiin tapauksiin, joissa saatetaan rikkoa lapsen oikeuksia.
Lasten sukupuoli ja ikä vaikuttavat perheiden päätöksiin lähettää lapsia ulkomaille. Poikia lähetetään pois Suomesta usein koulunkäyntivaikeuksien ja epäsosiaalisen käyttäytymisen vuoksi. Tyttöjen lähettämisen taustalla on usein teini-ikäisten heräävä seksuaalisuus yhdistettynä vapaamieliseksi koettuun suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ihmisoikeusliitto selvitti maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten lähettämistä ulkomaille hallituksen Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmaa varten.
Selvitystä käsiteltiin politiikkaohjelman ministeriryhmän kokouksessa tänään perjantaina. Tietoja tarvitaan ilmiön ennaltaehkäisemiseksi.
"Kun maahanmuuttajataustainen lapsi ei esimerkiksi yllättäen ilmestykään kouluun, on hänen kohtalostaan liikkeellä usein vain huhuja tai ristiriitaisia arveluja. Tietoa vastoin tahtoaan ulkomaille lähetetyistä lapsista tulee kerätä keskitetysti. Tämä vaatii viranomaisyhteistyön tehokasta koordinointia lasten ja nuorten palauttamiseksi", sanoi politiikkaohjelman ministeriryhmän puheenjohtaja, tasa-arvo- ja nuorisoministeri Stefan Wallin (r).
"Meidän tulee varmistaa kaikkien lasten ja nuorten oikeudet kasvaa ja varttua yhteiskunnassa, jossa vallitsee yhdenvertaisuus. Meidän tulee viestittää, että nuori voi olla nuori siinä kuin kaikki muutkin, olipa hänen taustansa tai sukupuolensa mikä tahansa", Wallin jatkoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi